Seppo Määttä valittiin puheenjohtajaksi digitalisaatiota edistävään yhteisöön

Seppo Määttä valittiin puheenjohtajaksi digitalisaatiota edistävään yhteisöön

Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä on valittu toiseksi puheenjohtajaksi Euroopan kaupunginjohtajien digitalisaatiota edistävään yhteisöön.

Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä.

Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määttä.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Määttä jakaa puheenjohtajuuden yhdessä espanjalaisen  kaupunginjohtajan Lluisa Moret’n kanssa.

Mayor’s Digital Assembly -yhteisön ensimmäinen kokous pidetään kesäkuussa Brysselissä. Määttä johtaa puhetta osiossa, jossa tarkastellaan kaupunkien roolia digitaalisten innovaatioiden mahdollistajana.

Oulu valittiin osion puheenjohtajaksi, koska kaupungilla on vahvat näytöt erityisesti ICT- ja terveysteknologiainnovaatioiden syntypaikkana.

Mayor’s Digital Assembly on osa eurooppalaisten kaupunkien liikettä, jota johtaa kaupunkien verkosto Eurocities. Liike tukee kaupunkeja ja yhteisöjä digitalisaation edistämisessä, jotta Euroopan kilpailukyky vahvistuu.

–  Tärkeää on, että maanosamme innovaatiotoiminta, talous ja osaaminen vahvistuvat, mutta samaan aikaan kaikki pidetään kehityksen kyydissä mukana, kaupunginjohtaja Määttä toteaa tiedotteessa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *