Sopu syntyi teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työriidassa

Sopu syntyi teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työriidassa

Teknologiateollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevassa työriidassa on päästy sopuun, kertoi valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä tiistaina iltayhdeksältä. Työntekijäpuolen YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen kaksivuotisesta sopimuksesta.

Keskiviikkona alkavaksi ilmoitettu kolmipäiväinen työnseisaus peruuntuu. Lakon piirissä olisi ollut noin 20 000 ihmistä 40 teknologiateollisuuden yrityksessä.

Tiistaina sovittiin, että alan palkat nousevat sopimuskauden aikana yhteensä kuusi prosenttia ja koko sopimuksen kustannusvaikutus on seitsemän prosenttia. Alan ylempien toimihenkilöiden palkat nousevat ensimmäisenä vuonna yleiskorotuksena kolme prosenttia, minkä lisäksi työnantaja jakaa 0,5 prosenttia. Sopimus sisältää prosentin kustannusvaikutteisen kertaerän, joka on 12,5 prosenttia kuukausipalkasta ja se maksetaan maaliskuun palkan yhteydessä.

Vuonna 2024 palkat nousevat 1,3 prosentin yleiskorotuksella ja 1,2 prosentin työnantajaerällä.

Syntyneen työehtosopimuksen piirissä on kaikkiaan noin 54 000 ylempää toimihenkilöä.

YTN hylkäsi viime viikolla sovittelijan ensimmäisen sovintoehdotuksen.

Kummallekin jäi hampaankoloon

YTN ilmoitti tiistai-iltana, että sopimus tuo palkankorotusten ohella merkittävän parannuksen työelämän tasa-arvoon: sitä tuovat palkalliset vanhempainvapaat.

YTN kuitenkin moitti palkankorotuksia.

– Työnantajalle korotustaso oli selvästi kynnyskysymys ja olemme pettyneitä siihen, ettei taso ole sama kuin muilla henkilöstöryhmillä, arvioi neuvottelupäällikkö Petteri Oksa tiedotteessa.

Työantajapuolen näkemys palkankorotuksien tasosta oli päinvastainen.

– Sopimuksen syntyminen oli pitkä ja kivinen tie. Palkankorotustaso on korkea. Kokonaisuus sisältää toisaalta työnantajalle tärkeitä tekstimuutoksia, jotka ovat tietenkin plussaa, linjasi neuvotteluista työnantajapuolella vastannut johtaja Johanna Laine Teknologiateollisuuden tiedotteessa.

YTN lakkoili työriidan takia kolmen päivän ajan helmikuun alussa. Voimassa oli lisäksi niin sanottu venymiskielto, joka tarkoitti, että ylitöitä ei tehty, työasioissa ei matkustettu vapaa-ajalla eikä työaikasaldoa kerrytetty.

Täydennetty kauttaaltaan kello 22.45.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *