Sotilasajoneuvot ajelevat Oulun kaduilla ensi viikolla – Kainuun prikaati harjoittelee isosti paikallispuolustusta viranomaisten kanssa

Sotilasajoneuvot ajelevat Oulun kaduilla ensi viikolla – Kainuun prikaati harjoittelee isosti paikallispuolustusta viranomaisten kanssa

Kainuun prikaati johtaa ensi viikolla Oulussa paikallispuolustusharjoitusta.

Kaupunkilaisille harjoitus voi näkyä sotilas- ja viranomaisajoneuvoina liikenteessä. Harjoituskohteina ovat Vihreäsaari, Oulunsalo ja Tahkokangas.

Päämääränä on testata ja harjoituttaa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen joukkojen ja viranomaisten toimintaa häiriötilanteissa. Paikallispuolustus on osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta, kirjoittaa Maavoimat tiedotteessaan.

Jääkäriprikaatin harjoitus vuonna 2022, kuvituskuva.

Jääkäriprikaatin harjoitus vuonna 2022, kuvituskuva.

Kuva: Jussi Leinonen

Vastaava harjoitus tapahtuu samaan aikaan Lapin alueella. Harjoitukset liittyvät valtakunnalliseen harjoitusrupeamaan joka jatkuu maaliskuussa Etelä-Suomessa.

Harjoitukseen osallistuu henkilöstöä, reserviläisiä ja varusmiehiä Kainuun prikaatista yhteensä noin 850. Puolustusvoimien muista organisaatioista mukana on 3. logistiikkarykmentin henkilöstö, Lapin lennosto sekä Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus.

Lisäksi mukana on henkilöstöä poliisista, pelastuslaitoksesta, rajavartolaitoksesta, tullista, sairaanhoitopiiristä, Aluehallintovirastosta, ely-keskuksesta, Oulun satamasta, Oulun kaupungista, Oulun vedestä sekä Iin, Kempeleen ja Limingan vesilaitoksista.

Pääroolissa yhteistyön sujuvuus

Harjoituksen painopiste on viranomaisyhteistyössä ja laaja-alaiseen vaikuttamiseen vastaamisessa. Lisäksi pääroolissa on paikallisjoukkojen perustaminen ja niiden toiminta Oulun alueella sekä paikallisjoukkojen ja -viranomaisten yhteistyö.

Sodankylän jääkäriprikaati harjoittelemassa vuonna 2017.-

Sodankylän jääkäriprikaati harjoittelemassa vuonna 2017.-

Kuva: Elina Melamies

– Harjoitusviikko sisältää tilannekuvan muodostamista ja jakamista sotilaiden ja eri viranomaisten kesken ja erityisesti tiedonvaihtoa ja yhteistoimintaa eri johtokeskusten välillä erilaisissa toimivaltuustilanteissa, kertoo harjoituksen johtaja eversti Ari Lehmuslehti.

– Paikallisjoukkojen osalta harjoittelemme erityisesti paikallispataljoonan johtamista sekä henkilökunnan, varusmiesten ja reserviläisten osaamista paikallispuolustustehtävissä.

Maanantaina joukoilla on ampumaharjoituksen Hiukkavaarassa. Harjoituskohteissa voidaan myös ampua käyttäen paukkupatruunoita. Harjoituskohteita valvovat huomioliiveihin pukeutuneet kouluttajat sekä erotuomarit.

Harjoitus alkaa maanantaina 27. helmikuuta ja päättyy perjantaina 3. maaliskuuta. Harjoitusta voi seurata Kainuun prikaatin sosiaalisen median kanavilla.

Harjoituksen aikana päivystää numero 0299 451 964 mahdollisia kansalaisten yhteydenottoja varten.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *