Stora Enson tulos romahti alkuvuonna – Oulun tehtaan miljardi-investointi etenee liiketoiminnan haasteista huolimatta suunnitellusti

Stora Enson tulos romahti alkuvuonna – Oulun tehtaan miljardi-investointi etenee liiketoiminnan haasteista huolimatta suunnitellusti

Metsäyhtiö Stora Enson tulos rojahti ensimmäisellä vuosineljänneksellä peräti 53 prosenttia vertailukaudesta. Operatiivinen liikevoitto oli 234 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 503 miljoonaa.

– Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloksemme on suuri pettymys, sanoo toimitusjohtaja Annica Bresky osavuosikatsauksessa.

– Markkinoista johtuvan kysynnän vähentymisen ja kustannusten nousun lisäksi olemme kärsineet operatiivisista ongelmista sekä kuljetusalan lakoista Suomessa.

Kannattavuutta kuvaava operatiivinen liikevoittoprosentti oli alkuvuonna 8,6. Kannattavuus heikkeni merkittävästi vertailukaudesta, sillä vuotta aiemmin vastaava luku oli 18,0.

Liikevaihto laski kolme prosenttia vuoden takaisesta ja oli noin 2,7 miljardia euroa.

Stora Ensolta tiedettiin odottaa heikkoa tulosta. Yhtiö antoi viime viikolla ruman tulosvaroituksen, jonka mukaan operatiivisen liiketuloksen ennakoidaan putoavan tänä vuonna ainakin 50 prosenttia.

Laajaa vastatuulta

Stora Enson liiketoiminta kohtaa nyt vastatuulta laajalla rintamalla. Yhtiön mukaan koko pakkausmarkkina heikkenee tällä hetkellä. Etenkin aaltopahvin pintakartongin kysynnän odotetaan pysyvän heikkona, mutta myös kuluttajapakkauskartongissa on yhtiön mukaan merkkejä heikkenemisestä.

Stora Enson puutuotteiden kysyntää syö asuinrakentamisen supistuminen. Sellua valmistavaan Biomaterials-divisioonaan puolestaan iskee kuitupuun hinnannousu sekä maailman sellumarkkinoiden heikkeneminen. Stora Enson mukaan sellun kysynnän odotetaan heikentyvän Euroopassa ja Kiinassa.

– Tänä vuonna liiketoimintaympäristön odotetaan olevan merkittävästi haastavampi kaikille divisioonillemme. Useimpien tuotteidemme kysyntä on heikkoa tai heikkenemässä, ja markkinoilla on edelleen epävarmuutta, Bresky sanoo.

Haasteet eivät vaikuta Oulun tehtaan miljardi-investointiin

Oulun tehtaan miljardi-investointi etenee yhtiön liiketoiminnan haasteista huolimatta suunnitellusti. Stora Enson viestintäjohtaja Satu Härkösen mukaan on muistettava, että investointi uuteen kartonkikoneeseen valmistuu vasta vuonna 2025.

– Silloin tilanne voi olla jo aivan toisenlainen. Pitkän ajan trendi on kuitenkin se, että muoveja korvataan uusiutuvilla materiaaleilla.

Tämänhetkisen tiedon mukaan Stora Enson heikko tulos ei myöskään ole aiheuttamassa irtisanoutumisia tai lomautuksia Oulun tehtaalla.

– Tilannetta seurataan ja asiakkaiden kanssa keskustellaan. Kävimme alkuvuodesta kaikilla pakkausmateriaaleja valmistavilla tehtailla muutosneuvottelut, joissa sovittiin, että tilapäisiin lomautuksiin voidaan ryhtyä tarvittaessa.

Alkuvuodesta Stora Enson pakkausmateriaalidivisioonassa käytyjen muutosneuvottelujen piirissä oli yhteensä noin 1300 työntekijää.

Kustannusten nousu kurittaa

Stora Enso ennakoi katteidensa kärsivän kustannusten noususta, erityisesti energian, puun ja kemikaalien osalta.

Marginaalien suojaamiseksi Stora Enso sanoo valmistautuvansa ”tehokkaalla kustannustenhallinnalla” kysynnän vaihteluun. Yhtiön mukaan kysynnän vaihteluun voidaan vastata myös tuotannon joustolla.

Kaksi viikkoa sitten Stora Enso ilmoitti aikovansa sulkea pysyvästi toisen Anjalan tehtaan kahdesta paperikoneesta. Painopaperien valmistus tehtaalla lopetettaisiin, ja kirjapaperin tuotanto keskitettäisiin yhdelle linjalle.

Samalla yhtiö kertoi aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskevat Anjalankosken tehdasintegraatin koko henkilöstöä. Kokonaisuuteen kuuluvat Inkeroisten kartonkitehdas ja Anjalan paperitehdas.

Juttua päivitetty 25.4. klo 17: Lisätty Stora Enson viestintäjohtaja Satu Härkösen kommentit.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *