Tänään lauantaina käynnistyy perussuomalaisten puoluekokous Tampereella. Kesän aikana velloneen rasismikohun jäljiltä on varmaa, että kaksipäiväiseen kokoukseen kohdistuu tavanomaista suurempi mielenkiinto.
Todennäköisesti kokouksesta on kuitenkin turha odottaa rasismivääntöön palaamista ainakaan anteeksipyyntöjen tai katumuksen muodossa. Paremminkin odotettavissa on rivien tiivistämistä kohun keskiössä olleiden ministerien taakse ja yhteishengen nostatusta.
Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purran ja elinkeinoministeri Wille Rydmanin vanhoista kirjoituksista kertonut uutisointi ja sitä seurannut somekohu ovat hallinneet julkista keskustelua jo viikkokaudet. Eteenpäin ei kuitenkaan ole liiemmin päästy.
Hallituspuolueista perussuomalaiset ja Rkp kyräilevät toisiaan, ja kahvipöytäkeskusteluissa veikkaillaan kuinka monta viikkoa tai kuukautta hallitus pysyy pystyssä. Julkinen keskustelu on vajonnut etenkin aiemmin Twitterinä tunnetussa viestipalvelu X:ssä sellaiselle tasolle, että viestejä lukiessa tuntee ryvettyvänsä ja ahdistuvansa: Tätäkö on suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu?
Jotta tilanteeseen saataisiin jonkinlainen järki ja kohtuus, tarvittaisiin vähintään yhteinen näkemys siitä, mitä rasismi on.
Tällä hetkellä perussuomalaiset nojaavat rasismikäsityksensä pitkälti rikoslain varaan ja pitävät rasismina vain laissa kiellettyjä aktiivisia, syrjiviä tekoja, kuten kansanryhmää vastaan kiihottamista. Siihenkin tosin osa perussuomalaispoliitikoista on vuosien varrella syyllistynyt.
Moni muu pitää rasismina myös esimerkiksi rakenteellista rasismia, joka ilmenee muun muassa siinä, että ulkomaalaistaustaisen on vaikea saada töitä, vaikka pätevyyttä löytyisi kuinka.
