Suomen Tivolin vuoristorata jää Kempeleeseen pysyvästi – jättääkö Tivoli muut kaupungit täysin?

Suomen Tivolin vuoristorata jää Kempeleeseen pysyvästi – jättääkö Tivoli muut kaupungit täysin?

Suomen Tivolin vuoristorata jätetään Kempeleeseen säilytykseen talven ajaksi.

– Jätämme vuoristoradan pystyyn talveksi. Vuoristorata ei ole muutenkaan ollut hetkeen muissa kaupungeissa mukana, ja sen purkaminen on isotöistä, Suomen Tivolin toimitusjohtaja Lulu Sariola kertoo.

Lisäksi vuoristoradan säilyttäminen Kempeleessä säästää kustannuksia. Vuoristorata suojataan talveksi, ja aluetta aiotaan valvoa.

Sariolan mukaan vuoristoradan säilytyksestä päästiin helposti yhteisymmärrykseen Kempeleen kunnan kanssa.

Tivoli asettunee Kempeleeseen ainakin 10 vuodeksi

Suomen Tivoli on keskittynyt muutaman vuoden ajan lähinnä Oulun seudulle.

Tivolilla on Kempeleen kunnan kanssa 5 + 5 -vuotinen sopimus. Tivolin on tarkoitus olla Kempeleessä 10 vuotta, mutta sopimukseen sisältyy mahdollisuus katkaista se aiemmin.

Sariolan mukaan Tivoli aikoo jatkossakin kiertää muillakin paikkakunnilla, vaikka se sijaitseekin valtaosan kesästä Kempeleessä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *