Suomessa ostettiin aiempaa vähemmän elintarvikkeita viime vuonna – hinnan nousu iski erityisesti lihan, kalan ja vihannesten myyntimääriin

Suomessa ostettiin aiempaa vähemmän elintarvikkeita viime vuonna – hinnan nousu iski erityisesti lihan, kalan ja vihannesten myyntimääriin

Suomalaiset ostivat viime vuonna vähemmän ruokaa ja edullisempia tuotteita kuin edellisvuonna.

Suomalaiset ostivat viime vuonna vähemmän ruokaa ja edullisempia tuotteita kuin edellisvuonna.

Kuva: Vesa Joesuu

Suomessa ostettiin viime vuonna edellisvuotta vähemmän elintarvikkeita. Lisäksi yhä useampi valitsi kaupassa aiempaa edullisempia tuotteita, kerrotaan Päivittäistavarakauppa ry:n tiedotteessa.

Kulutusmuutoksen taustalla on hintojen voimakas nousu. Eniten myynti laski niissä tuoteryhmissä, joissa hinnat nousivat eniten.

– Osa myynnin määrän laskusta johtuu siitä, että kuluttajat palasivat koronarajoitusten poistumisen jälkeen aterioimaan ravintoloissa ja lounasruokaloissa. Myyntitilaston perusteella ei voi tehdä päätelmiä kokonaiskulutuksesta tai kulutuksen rakenteesta, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Erityisesti tuoretta kalaa, lihaa ja vihanneksia ostettiin aiempaa vähemmän. Lihassa kysynnän väheneminen näkyi erityisesti naudanlihan kohdalla. Sitä myytiin yli 16 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021.

Kalan kohdalla myynti väheni varsinkin tuoreiden ja jäähdytettyjen kalojen osalta. Niitä myynti putosi viime vuonna viidenneksen edellisvuodesta.

Myynnin nousu tuli hintojen noususta

Vuonna 2022 päivittäistavarakaupan koko myynnin arvo oli 21,1 miljardia euroa. Siitä elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien osuus oli 15,4 miljardia euroa.

Edelliseen vuoteen verrattuna päivittäistavarakaupan myynti kasvoi reilut kolme prosenttia sekä elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien myynti viisi prosenttia.

Luoto sanoo, että viiden prosentin myynnin kasvua pidetään tavallisesti hyvänä. Nyt kasvu selittyy kuitenkin täysin hintojen nousulla. Samalla kauppojen omat kustannukset ja valmistajille maksetut hinnat ovat nousseet selvästi.

Merkittävä rakenteellinen muutos viime vuonna oli se, että päivittäistavarakaupassa myytyjen alkoholittomien juomien myynnin arvo ylitti alkoholijuomien myynnin arvon. Päivittäistavarakaupan mukaan alkoholittomien juomien myynnin arvoa nosti kahvin hinnan voimakas nousu. Olutta myytiin seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021, vaikka sen hinnassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Päivittäistavaroiden tilastossa ovat mukana PTY:n jäsenyritykset eli SOK, Kesko, Lidl, Tokmanni, R-kioski, Minimani, M-ketju sekä Kauppahalli24.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *