Venäjä on ampunut ohjuksiaan Ukrainan viljasatamiin ja muihin siviilikohteisiin, kymmeniä on kuollut, kertovat aamun uutiset. Sitä samaa. Kuinka monia enää edes kiinnostaa? Sankka sumu lepää kotijärveni ja maailmani yllä, kun lähden Utu-koirani kanssa kokemaan verkkojani.
Rannat katoavat pian näkyvistä, ja suuntaa on otettava heikosta itätuulesta.
Mietin venäläisten käsitystä miehen ja naisen roolista, lujuudesta ja heikkoudesta. Naisella on lupa, velvollisuuskin, olla heikko, tunteellinen ja oikukas. Miehen taas tulee olla järkevä ja ”luja kuin kivimuuri”. Tästä roolijaosta on tasa-arvo kaukana. Se sortaa molempia osapuolia.
Oikeus olla joskus ”heikko” kuuluu jokaiselle, miehellekin. Hänelläkin lupa hellyyteen ja sääliin, empatiaan ja suruun, ahdistukseen ja toivottomuuteen, itkuunkin, kun on itkun paikka.
Kukaan ei ole luja kuin kivimuuri, kaikkein vähiten venäläinen mies. Miehillä on Venäjällä politiikan ja talouden valta – niin kuin mafiayhteiskunnissa on tapana. Venäjällä ihannoidaan vahvoja miehiä, mutta harva mies on vahva.
Sumun ääni on syvä hiljaisuus.
Suuri osa venäläisistä miehistä alkoholisoituu, menettää työkykynsä ja juo itsensä ennenaikaiseen hautaan, keskimäärin jo 64-vuotiaana.
Vahvoja taas ovat venäläiset naiset – etenkin vanhemmat naiset, isoäidit, babuškat.
