Taidetta vain parin kuukauden iloksi – On ihan hyvä, ettei kaikki säily ikuisesti, sanoo oululainen Don Poro alias Oskari Tuohimaa

Taidetta vain parin kuukauden iloksi – On ihan hyvä, ettei kaikki säily ikuisesti, sanoo oululainen Don Poro alias Oskari Tuohimaa

Tornion Röyttäntietä etelän suuntaan ajellessa huomio kiinnittyy kolmikerroksisen kerrostalon värikkääseen päätyyn. Moniosaisen muraalin muotokuva esittää molemmin puolin rajaa tunnettua Pullo-Ekiä eli Erkki Rissasta, joka on huolehtinut tienoon siisteydestä keräämällä pulloja ja roskia 1960-luvulta lähtien.

Työ on oululaisen kuvataiteilijan Don Poron alias Oskari Tuohimaan näkemys Pullo-Ekistä. Teos on osa Tornion ja Haaparannan yhteistä Horizont-yhteisötaideprojektia. Röyttäntiellä taidetta on tehty purkutuomion saaneeseen kerrostaloon ja rajan takana Östra Kyrkogatanilla koulun purettavaan siipiosaan.

Tornion ja Haaparannan yhteinen Horizont-yhteisötaideprojekti huipentuu kaksiosaiseen purkutaidenäyttelyyn elo-syyskuussa.

Oululaisen Kamutaze Tembon vahvoja värejä.

Oululaisen Kamutaze Tembon vahvoja värejä.

Kuva: Anssi Juntto

Jälkensä rakennusten sisä- ja ulkopintoihin ovat jättäneet niin taiteilijat kuin monimuotoiset nuorisoryhmät aina taideopiskelijoista sateenkaarinuoriin, maahanmuuttajiin ja vammaisiin.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *