Taitolentäjä kuoli lentonäytöksessä sattuneessa onnettomuudessa Kouvolassa

Taitolentokoneen lentäjä kuoli lentonäytöksessä sattuneessa onnettomuudessa Kouvolassa sunnuntaina.

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen mukaan onnettomuus tapahtui noin kahden aikaan iltapäivällä Selänpään lentokentällä.

Kone putosi lentokentän alueella olevaan metsikköön. Onnettomuudessa ei sattunut poliisin mukaan muita henkilövahinkoja.

Kouvolan Selänpään lentokentällä järjestettiin sunnuntaina yleisölle avoin ilmailupäivä. Tapahtumasta vastasi Kouvolan Seudun Ilmailuyhdistys.

Tapahtuman vastuullisena järjestäjänä toiminut Risto Jokinen yhdistyksestä vahvistaa STT:lle, että onnettomuus sattui heidän tapahtumassaan. Hän vahvistaa, että kyseessä on toinen tapahtumassa esiintyneistä kahdesta taitolentäjästä.

Jokisen mukaan onnettomuudessa pudonnut kone oli Extra-mallin taitolentokone. Koneen tarkkaa mallia hän ei osannut sanoa.

Jokinen arvioi, että Selänpään ilmailutapahtumassa kävi sunnuntaina satoja ihmisiä. Tapahtuma alkoi aamukymmeneltä, ja sen oli määrä kestää kello kolmeen iltapäivällä. Poliisin mukaan onnettomuudesta ei aiheutunut välitöntä vaaraa yleisölle.

Kouvolan Seudun Ilmailuyhdistyksen tapahtumissa ei ole Jokisen mukaan aiemmin sattunut vastaavia vakavia onnettomuuksia.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos kertoo aloittaneensa lento-onnettomuuden tutkinnan. Poliisi sanoo tiedottavansa tutkinnan etenemisestä seuraavan kerran aikaisintaan maanantaina.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *