Viime vuonna muraali toteutettiin Rajakylään. Kuvassa taiteilija Eloise Gillow maalaamassa työtään kerrostalon seinään.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Tämän vuoden Oulu2026-seinämaalaus tullaan toteuttamaan Tuiran kaupunginosaan. Muraalin kaupunginosasta järjestettiin yleisöäänestys ja Tuira sai noin 25 prosenttia äänistä.
Toiseksi eniten ääniä sai Ritaharju ja kolmanneksi Toppila. Kaikkiaan ääniä annettiin 1 521 kappaletta.
Tuira jäi viime vuoden äänestyksessä toiseksi, kun Rajakylä äänestettiin muraalin toteutuspaikaksi.
Uusi seinämaalaus on tarkoitus toteuttaa Tuiraan alkusyksystä. Taiteilijavalinta ja teoksen tarkempi sijainti julkistetaan elokuussa.
Taiteilija valitaan viime vuonna järjestetyssä portfoliohaussa vastaanotettujen taiteilijaportfolioiden joukosta. Valinnan tekee julkisen taiteen ammattilaisista koostuva raati.
Oulu2026-seinämaalaukset ovat osa Oulun kulttuuripääkaupunkihanketta. Teokset valitaan vuosittain avoimilla äänestyksillä. Ensi vuoden seinämaalauksen kaupunginosaäänestys avautuu tänä syksynä. Kulttuuripääkaupunkivuonna maalaus tehdään keskustan alueelle.