Tuli karkasi ruohikossa Raahessa – Pohjois-Pohjanmaalla on voimassa ruohikkopalovaroitus

Tuli karkasi ruohikossa Raahessa – Pohjois-Pohjanmaalla on voimassa ruohikkopalovaroitus

Heinikkoa syttyi palamaan Raahessa keskiviikkona iltapäivällä, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Yhteensä tuli levisi noin 500 neliön alueelle. Kun pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta, sen laajuudeksi arvioitiin viisi neliötä.

Tuuli levitti paloa varsin nopeasti.

Palon syttymissyy ei ole tiedossa. Pelastuslaitos arvelee, että palo on voinut saada alkunsa maastoon heitetystä tupakan tumpista.

Hälytys kantatie 88:n varteen tuli noin kello 13.40. Palo paikka oli noin 12 kilometriä Raahesta Vihannin suuntaan.

Pelastuslaitos muistuttaa, että Pohjois-Pohjanmaan alueella on tällä hetkellä voimassa ruohikkopalovaroitus. Ilmatieteen laitoksen mukaan ruohikkopalovaroitus on voimassa ainakin loppuviikon ajan.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *