Tuli roihusi 400 neliön hallirakennuksessa Sievissä – savusukeltajat saivat kaasupullot pois palon keskeltä

Tuli roihusi 400 neliön hallirakennuksessa Sievissä – savusukeltajat saivat kaasupullot pois palon keskeltä

Omakotitalon pihalla sijaitseva hallirakennus kärsi pahoja vaurioita tulipalossa Sievin Järvikyläntiellä keskiviikkoyönä.

Ohikulkija huomasi, että noin 400 neliön hallirakennus oli tulessa kello 2.30 aikoihin.

Pelastuslaitokselta hälytettiin palopaikalle yhteensä kahdeksan pelastusyksikköä.

Päivystävä palomestari Joose Veteläinen kertoo, että hallin sisällä oli kaasupulloja, joita piti sammutuksen alkuvaiheessa siirtää pois savusukeltamalla.

Tulipalo oli levinnyt hallitilasta rakennuksen välipohjaan. Pelastuslaitos sai kuitenkin palon nopeasti hallintaan, eikä palon leviämiselle hallin ulkopuolelle ollut vaaraa.

Pelastuslaitos purki rakennuksen kattorakenteita raivausautolla, jotta palopesäkkeet saatiin sammutettua.

Puurunkoisen, pahoja vaurioita saaneen rakennuksen sisällä oli ollut muun muassa lasten mönkijä, muutama peräkärry ja hitsausvälineitä.

Veteläinen toteaa, ettei palon syttymissyystä ole tietoa. Asiaa tutkitaan tämän viikon aikana.

Pelastuslaitos pääsi lähtemään palopaikalta kello aamuvuuden jälkeen.

e

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *