Tutkimusmatkailija Tuula Tuisku tottui tundralla kylmässä nukkumiseen ja raakaan lihaan – Kovin paikka tuli eteen vasta paljon myöhemmin Oulun yliopistolla

Tutkimusmatkailija Tuula Tuisku tottui tundralla kylmässä nukkumiseen ja raakaan lihaan – Kovin paikka tuli eteen vasta paljon myöhemmin Oulun yliopistolla

Diaprojektori heijastaa rivitaloasunnon seinälle aivan toisenlaisen maailman.

– Jos tulet huomenna kaupungilla vastaan, en ehkä tunnista sinua. Mutta nämä minä muistan, Tuula Tuisku, 61, sanoo.

Kuvat vievät vuoteen 1996 Nenetsian tundralle. Siellä Tuisku vietti elämänsä merkittävimmät vuodet.

Hän tutki kulttuuriantropologina nenetsien poronhoitoa, ja vietti sitä varten kuukausia poropaimentolaisten seurassa.

– Se oli minun elämäni parasta aikaa, Tuisku sanoo.

Tuula Tuisku eli kymmenen vuoden aikana monet kerrat nenetsien kanssa tundralla.

Tuula Tuisku eli kymmenen vuoden aikana monet kerrat nenetsien kanssa tundralla.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *