Useita kuollut lumivyöryissä Pohjois-Norjassa

Useita kuollut lumivyöryissä Pohjois-Norjassa

Tromssa kuvattuna vastakkaiselta puolelta olevalta vuorelta. Tromssan alueella tapahtui lumivyöryjä perjantaina, joissa on kuollut useita ihmisiä. Kuvituskuva.

Tromssa kuvattuna vastakkaiselta puolelta olevalta vuorelta. Tromssan alueella tapahtui lumivyöryjä perjantaina, joissa on kuollut useita ihmisiä. Kuvituskuva.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Useita ihmisiä on saanut surmansa lumivyöryissä Tromssassa Pohjois-Norjassa, kertoivat poliisi ja norjalaiset tiedotusvälineet perjantaina.

Karlsöyn kunnan alueella Reinöyassa kuoli vyöryn alle kaksi ihmistä, kertoi uutistoimisto NTB. VG-sivuston mukaan tämän lisäksi yksi ihminen olisi joutunut vyöryn uhriksi Yykeässä.

Tromssassa oli tapahtunut ainakin kaksi muutakin lumivyöryä, mutta niiden ei heti tiedetty vaatineen uhreja.

– Sää on niin huono, että Punainen Risti ei pääse hakemaan eloonjääneitä tai vainajia. He ovat edelleen lumivyöryalueella. Heidät lasketaan alas helikopterilla, kertoi Karlsöyn pormestari Mona Pedersen NTB:lle.

Pelastustöitä vaikeutti perjantaina myös se, että vyöryt olivat tukkineet pahasti alueen teitä eivätkä pelastajat päässeet paikalle.

– Harvoin sanomme näin, mutta nyt ei ole epäilystäkään siitä, että pohjoisimmissa lääneissämme on parasta pysyä kotona. Nyt ei ole laskettelun aika, evästi Punaisen Ristin edustaja Kjersti Lövik.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *