Vaatimuksena 400-paikkainen ravintola – Ensimmäisiin isoihin kisoihinsa valmistautuva Limingan Ruutikangas voisi järjestää myös muunlaisia tapahtumia

Vaatimuksena 400-paikkainen ravintola – Ensimmäisiin isoihin kisoihinsa valmistautuva Limingan Ruutikangas voisi järjestää myös muunlaisia tapahtumia

Limingassa sijaitseva Ruutikankaan ampumaurheilukeskus ei näytä vielä valmiilta, mutta havainnekuvissa näkyvät ampumaratojen paikat erottuvat jo selkeästi maastosta.

Alueen muokkaaminen ampumaurheilukäyttöön on vaatinut valtavan määrän maanrakennustöitä. Maanrakentamisen osalta valmista pitäisi olla ensi vuoteen 2024 mennessä.

Ruutikangas tulee olemaan Suomen suurin ja ainoa kansainväliset standardit täyttävä ampumaurheilukeskus. Alue mahdollistaa kaikkien ampumalajien kilpailujen järjestämisen aina MM-tasolle saakka.

Elokuussa 2023 Ruutikangasta testataan suuremman mittakaavan kisakäytössä, kun alueella järjestetään kivääripracticalin Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Osallistujalista täyttyi nopeasti. Kilpailuihin odotetaan saapuvaksi 144 kilpailijaa, joiden joukossa on kaikkien Pohjoismaiden edustajien lisäksi kilpailijoita myös esimerkiksi Saksasta, Italiasta ja Australiasta.

– Haasteita tietysti on, kun luodaan uutta täysin tyhjästä. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestetään käytännössä rakennustyömaalla, mutta ensi vuoden kisojen järjestämisen kannalta vaadittavat luvat ja puitteet ovat kunnossa, kilpailujohtaja Petteri Aro kertoo.

Ensi vuonna luvassa on saman lajin maailmanmestaruuskilpailut.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *