Vanha Kaleva: Hailuodon länsirannikolta runsaita silakkasaaliita, rysätkin haljenneet

Vanha Kaleva: Hailuodon länsirannikolta runsaita silakkasaaliita, rysätkin haljenneet

Kaleva 27.6.1923. Silakansaalis Hailuodon länsirannikolla on edelleen runsasta. Kuten lehdessämme on aikaisemmin kerrottu, on silakansaalis Hailuodossa tällä kalastuskaudella ollut werrattain hyvä. Saalista on heikontumatta jatkunut aiwan näihin päiwiin saakka ja seurauksena on siitä ollut, että tuoreen silakan hinta on kowasti laskenut. Niinpä Oulun kauppatorilla on myyty silakkakilo jopa wiidelläkymmenellä pennilläkin. Tukkumyynnissä lienee sowittu wieläkin halwemmista hinnoista.

Toissa yönä oli Hailuodon länsirannikolla erään kalastajan rysä mennyt niin täyteen silakoita, että sitä ei onnistuttu sinä yönä wähillä työwoimilla lainkaan saada nostetuksi wedestä ylös. Mikäli woitiin rysän koosta ja sisällä olevasta kalamäärästä päätellä, oli kaloja siinä yli 10 tynnöriä. Muutama päiwä takaperin oli muutamaan rysään samalla rannikolla ajautunut niin paljon silakoita että rysä halkesi.

Kuka Suomen puolustusministeriksi?

Aamulehti on tehnyt ehdotuksensa puolustusministerin viran täyttämiseksi. Lehti lähtee siitä, että ”paras ratkaisu puolustusministerin sijan täyttämisessä olisi se, että siihen nimettäisiin siviilihenkilö, jolla olisi yleistä luottamusta ja kunnioitusta sekä kykyä tämän toimen hoitamiseen” ja jatkaa: ”Tällainen henkilö olisi ministeri A.H. Saastamoinen, jonka aikaisemmin on ollut Suomen lähettiläänä Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa. Olisi varmaan puolustuslaitoksellemme suureksi eduksi, jos hallitukseemme saataisiin liitetyksi puolustusministerinä ministeri Saastamoinen, jolla siviilihenkilöistä on parhaat edellytykset tämän vaativan toimen hoitamiseksi siten, että se synnyttäisi tyytyväisyyttä ja luottamusta omassa keskuudessamme ja herättäisi kunnioitusta ja arvonantoa ulkopuolellamme.”

Ilmapommien käyttöä koetetaan rajoittaa

Washington, 23.6. (STT). Geddes ja Hughes ovat allekirjoittaneet viideksi vuodeksi sopimuksen, joka koskee v. 1908 Englannin ja Amerikan välillä tehtyä välitystuomiosopimusta. Sopimuksessa ehdotetaan, että Washingtonin konferenssiin osaaottaneille valloille annettaisiin hyväksyttäväksi erään lakimieskomissionin laatima lakiehdotus, jossa kielletään kaupunkien pommitus ilmalaivoista sodan aikana. Lakiehdotuksen mukaan saisi ilmapommitus tulla kysymykseen vain siinä tapauksessa, että se kohdistuu sotatarvikevarastoihin tai tehtaisiin, joissa valmistetaan aseita ja ampumatarpeita, sekä sotalaivoihin. – Reuter.

Pesäpallo 1923. Kansalliseksi pallopeliksi muodostuneeseen pesäpallopeliin on tehty tänä vuonna eritä tärkeitä muutoksia ja lisäyksiä. Lisäykset ovat julkaistut pienenä kirjasena, jonka hinta on 1:50. Ilmestynyt Otavan kustannuksella.

Vanha Kaleva -sarja kertoo uutisia vuosikymmenten takaa.

Ilmoituksessa todettiin, että verotuspolitiikka on tappamaisillaan tupakkateollisuuden. Raaka-ainevarastoa realisoitiin myymällä savukkeita alennuksella.

Ilmoituksessa todettiin, että verotuspolitiikka on tappamaisillaan tupakkateollisuuden. Raaka-ainevarastoa realisoitiin myymällä savukkeita alennuksella.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *