Vanhat kuvat: Kuusamontien sumpun remonttia Oulussa odotettiin vuosikausia – monella meni hermo ruuhkissa

Vanhat kuvat: Kuusamontien sumpun remonttia Oulussa odotettiin vuosikausia – monella meni hermo ruuhkissa

Kuusamontietä muutettiin nelikaistaiseksi Oulun Hintan ja Korvenkylän välillä 2000-luvulla – monen mielestä aivan liian myöhään. Tieosuus oli ollut aikanaan yksi  Suomen vilkasliikenteisimmistä kaksikaistaisista teistä.

Vuonna 2008 tuskalliset ruuhkat ja meluisat tietyöt olivat saamassa pikku hiljaa päätöksensä Kuusamontiellä.

Neljä kaistaa toivat helpotusta Kuusamontien liikenteeseen, mutta suurremontin jälkeen liikennesumppu on muodostunut helposti paikassa, jossa kaistojen määrä vähenee neljästä kahteen.

Kuusamontie osaa yllättää, tällä viikolla liikenteen sotki mystinen kuoppa, johon upposi lapiokin kokonaan.

Katso mielenkiintoisia kuvia Kuusamontien vaiheista Oulun suunnalla 1960-luvulta aina vuoteen 2019 saakka.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *