Avantouintiko muka tylsää touhua? Ei pidä paikkansa, kun katsoo kuvia menneistä talviuinnin hulinoista niin Oulun seudulla kuin vähän muuallakin pohjoisessa.
Esimerkiksi tammikuussa vuonna 2010 Oulun Talviuimareiden joukkue päätti lentää Sloveniaan maailmanmestaruuskisoihin yllään tärkeimmät varusteet eli uimapuvut.
Oulussa järjestetyissä talviuinnin SM- ja MM-kisoissa meno oli vauhdikasta ja välitöntä. Hyvän mielen takaavat elimistön omat aineet, sillä endorfiinit lähtevät liikkeelle kylmäaltistuksessa.
Talviuinnin hurjan hurmaavuuden jatkumo oli Oulussa kehitelty Polar Bear Pitching -tapahtuma, joka oli vielä alkumetreillä vuonna 2014.
Katso kuvia uintihurmoksesta 1960-luvun lopulta aina Polar Bear Pitching -aikoihin saakka.