Vapaa-ajankalastuksen suosio kasvaa – Yli puolet saaliista on ahventa ja haukea

Vapaa-ajankalastuksen suosio kasvaa – Yli puolet saaliista on ahventa ja haukea

Vapaa-ajankalastuksen suosio on kasvussa. Viime vuonna vapaa-ajankalastajien määrä kasvoi 1,8 miljoonaan. Luonnonvarakeskuksen vapaa-ajankalastus 2022 -tilaston mukaan suhteellisesti eniten lisääntyi 25–44-vuotiaiden kalastajien määrä, jossa kasvua oli yli 50 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna.

Kalastaminen yleistyi sekä miesten että naisten keskuudessa. Miehistä kalasti 43 prosenttia ja naisista 23 prosenttia. Naisten kalastaminen lisääntyi suhteellisesti enemmän kuin miesten.  Ikäryhmittäin tarkasteltuna ainoastaan 18–24-vuotiaiden kalastajien määrä pieneni.

Kaikkein innokkaimmin kalastivat lapset ja nuoret, viime vuonna 10–17-vuotiaista pojista kaksi kolmasosaa kävi kalassa.

Vapaa-ajankalastajien saalis oli vuonna 2022 hieman yli 36 miljoonaa kiloa, josta 2,5 miljoonaa kiloa vapautettiin elävänä. Yli puolet saaliista oli ahventa ja haukea. Kolmanneksi yleisin saalislaji oli kuha.

Vapapyydyksillä saatiin hieman yli puolet vapaa-ajankalastajien saaliista ja verkoilla kolmannes.

Tiedot perustuvat väestörekisteristä poimittuun 11 000 asuntokunnan otokseen ympäri Suomea. Heille lähetettiin postikysely alkuvuodesta 2023. Lisäksi osa postikyselyihin vastaamattomista haastateltiin puhelimitse.

Edellisen kerran vapaa-ajankalastajien määrää tilastoitiin vuonna 2020.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *