Varusmiesten linja-auto syttyi palamaan Pohjantiellä sunnuntaina – ovet eivät auenneet, ja autossa olleet pakenivat rikkomalla ikkunat

Varusmiesten linja-auto syttyi palamaan Pohjantiellä sunnuntaina – ovet eivät auenneet, ja autossa olleet pakenivat rikkomalla ikkunat

Matkustajat ja kuljettaja joutuivat rikkomaan ikkunat päästäkseen palavasta linja-autosta ulos.

Matkustajat ja kuljettaja joutuivat rikkomaan ikkunat päästäkseen palavasta linja-autosta ulos.

Kuva: Joel Nurkkala

Oulun ja Kempeleen rajalla Pohjantiellä Ouluntullin ja Zatelliitin liittymien välillä sattui hieman viiden jälkeen sunnuntaina liikenneonnettomuus.

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että etelästä pohjoiseen matkalla ollut linja-auto oli syttynyt konehuoneestaan palamaan tuntemattomasta syystä.

Jääkäriprikaati kertoi sunnuntai-iltana tiedotteessaan, että palamaan syttynyt auto oli varusmiehiä kuljettanut tilauslinja-auto. Linja-autoyhtiö Eskelisen Lapin Linjojen mukaan linja-auto oli matkalla Kalajoelta Sodankylään.

Kuljettaja ohjasi palamaan syttyneen auton Ouluntullin liittymän rampille. Auton ovet eivät auenneet, joten kuljettaja ja noin 40 matkustajaa poistuivat rikotuista ikkunoista ulos.

Poliisin mukaan bussin savuamisen oli havainnut ensimmäisenä linja-auton takana ajanut henkilöautoilija, joka oli valojaan välkyttämällä ja tööttäämällä onnistunut kiinnittämään bussinkuljettajan huomion.

Kymmenen varusmiestä sai lieviä viiltohaavoja ulos pyrkiessään, Jääkäriprikaati kertoo. Ensihoito tarkisti heidän vointinsa ja sitoi haavat. Yksi ihminen vietiin päivystykseen. Jääkäriprikaatin mukaan hänen vammansa eivät vaatineet jatkohoitoa. Palo saatiin sammutettua alkusammutustoimenpiteillä.

Poliisi ei ole käynnistänyt tapauksesta rikostutkintaa. Pelastuslaitoksen mukaan bussi ei todennäköisesti vaurioitunut pahoin, vaan se on todennäköisesti vielä korjattavissa.

Jääkäriprikaatin mukaan varusmiehille järjestettiin korvaava kuljetus, jolla he pääsivät palaamaan joukko-osastoonsa sunnuntai-illan kuluessa.

Ouluntullin liittymässä pohjoisen suuntaan nouseva ramppi suljettiin liikenteeltä sen ajaksi, että linja-auto hinattiin rampilta pois. Tieliikennekeskuksesta kerrottiin puoli yhdeksän aikaan, että ramppi oli saatu avattua liikenteelle.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 16.7. kello 18.08. Lisätty silminnäkijähavainnot kello 18.14. Lisätty kuva ja ajankohtainen tieto rampin avaamisen aikataulusta kello 20.22. Päivitetty tieto rampin avautumisesta kello 20.36. Lisätty Jääkäriprikaatin tiedot kello 23.13. Päivitetty uutista 17.7. 12.17. poliisin tiedoilla. 13.39: lisätty tieto, että bussi pystytään vielä korjaamaan. 16.15: korjattu auton lähtöpaikaksi Kalajoki.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *