Vastaamon ex-toimitusjohtaja tuomittiin tietosuojarikoksesta ehdolliseen vankeuteen – julkisuus ja Ville Tapion saamat tappouhkaukset lievensivät rangaistusta

Vastaamon ex-toimitusjohtaja tuomittiin tietosuojarikoksesta ehdolliseen vankeuteen – julkisuus ja Ville Tapion saamat tappouhkaukset lievensivät rangaistusta

Vastaamo-aihekuvaa

Vastaamo-aihekuvaa

Kuva: Pekka Peura

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tiistaina Psykoterapiakeskus Vastaamon entisen toimitusjohtajan tietosuojarikoksesta. Oikeus langetti Ville Samuli Tapiolle, 41, kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Oikeuden mukaan Vastaamon potilastietokantaan oli tallennettu asiakkaiden henkilötietoja ja käyntimerkintöjä selkokielisinä ilman riittävää salausta. Tiedot olivat myös sellaisessa muodossa, että ne olivat yhdistettävissä toisiinsa, oikeus sanoi.

Käräjäoikeus katsoi, että Tapio syyllistyi tietosuojarikokseen, koska hän ei ollut toteuttanut Vastaamossa yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimusta käsiteltävien henkilötietojen pseudonymisoinnista ja salauksesta. Muilta osin syyte hylättiin.

Tapio kiisti syytteen oikeudessa.

Tietosuojarikoksesta tuomitaan sakkoja tai enintään vuosi vankeutta.

– Huomioon ottaen tietojen määrä ja korostettu arkaluonteisuus tekoa on pidettävä erityisen moitittavana. Kun huomioon lisäksi otetaan pitkä tekoaika, käräjäoikeus katsoo, ettei teko ole sakoilla sovitettavissa, vaan Tapio on tuomittava teosta vankeusrangaistus, oikeus katsoi.

Oikeuden mukaan rikoksen vakavuus puolsi vankeusrangaistuksen määräämistä ehdottomana. Asiaa kokonaisuutena harkittuaan sekä huomioiden, että Tapiota ei ole aiemmin tuomittu rikoksista, käräjäoikeus katsoi, että rangaistus voitiin määrätä ehdollisena.

Rangaistusta määrätessään oikeus otti kohtuullistamisperusteena huomioon asian saaman erittäin laajan julkisuuden ja sen vaikutukset Tapion elämään. Tapio kertoi oikeudessa, että hän oli muun muassa saanut tappouhkauksia.

– Kun lisäksi huomioon otetaan Tapion kertoma saamistaan erilaisista uhkauksista, käräjäoikeus katsoo, että on olemassa rikoslain 6 luvun 7 pykälän 1 kohdan mukainen edellytys kohtuullistamisperusteen soveltamiselle. Käräjäoikeus pitää oikeudenmukaisena ja riittävänä seuraamuksena teosta kolmen kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta, oikeus katsoi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *