Palo saatiin rajattua muutaman neliön alueelle.
Kuva: Jarmo Kontiainen
Useita palokunnan yksiköitä hälytettiin perjantaina kello 15 aikaan sammuttamaan Oulun Oritkarissa teollisuusalueella syttynyttä tulipaloa.
Palomestarin mukaan kyse on useamman toimijan käytössä olevan teollisuushallin seinärakenteissa olevasta palosta Terminaalitien varressa. Hälytys tuli noin 1000 neliön kokoiseen teollisuusrakennukseen.
Palo syttyi polttoainetoimisen vedenlämmittimen pakokaasuja johtavan putken ulkoseinän läpiviennin kohdalla. Paikalla olleet henkilöt aloittivat alkusammutuksen ja tyhjensivät rakennuksen.
Pelastuslaitoksen yksiköt saivat palon rajattua muutaman neliön alueelle. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Hälytys tehtiin aluksi suuresta palosta, mutta tilanne ei ollut näin paha.
Puoli viiden jälkeen pelastuslaitokselta kerrottiin, että sammutustyöt paikalla ovat päättyneet.