Venäjän puolustusvoimat: Alasammutun ukrainalaislennokin osat tappoivat kolme sotilasta Venäjän Engelsin lentotukikohdassa

Venäjän puolustusvoimat: Alasammutun ukrainalaislennokin osat tappoivat kolme sotilasta Venäjän Engelsin lentotukikohdassa

Venäjän puolustusvoimien mukaan alasammutun ukrainalaislennokin osat tappoivat kolme venäläissotilasta Engelsin lentotukikohdassa, kertoo Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass.

Lentotukikohdan koneet eivät puolustusvoimien mukaan vahingoittuneet iskussa. Iskun kerrottiin tapahtuneen maanantaina hieman puolen yön jälkeen.

Engelsin lentotukikohtaa sijaitsee Venäjällä Volgan varrella, noin 500 kilometrin päässä Ukrainan itäosista.

Joulukuun alussa kerrottiin myös samaiseen lentotukikohtaan kohdistuneesta Ukrainan lennokki-iskusta. Ukraina ei virallisesti vahvistanut kuun alussa tapahtunutta iskua.

– Jos jotain laukaistaan toisen valtion ilmatilaan, ennemmin tai myöhemmin tuntemattomia lentäviä esineitä palaa lähtöpaikkaan, kirjoitti Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja Mihailo Podolyak Twitter-tilillään joulukuun alussa.

Useita kuoli Ukrainan Hersoniin tehdyissä iskuissa jouluaattona.

Useita kuoli Ukrainan Hersoniin tehdyissä iskuissa jouluaattona.

Kuva: STATE EMERGENCY SERVICE OF UKRAI

Ukraina aikoo vaatia, että Venäjältä poistetaan pysyvä jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa

Ukraina aikoo vaatia, että Venäjältä poistetaan YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenyys, Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba sanoo.

Ulkoministeri kertoi paikallisessa televisio-ohjelmassa myöhään sunnuntaina, että maa aikoo ilmaista asiasta virallisen kantansa tänään.

Kuleban mukaan kysymys on siitä, onko Venäjällä oikeus toimia turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä ja ylipäänsä Yhdistyneissä kansakunnissa. Ukrainan vastaus kysymykseen on ”ei ole”.

YK:n turvallisuusneuvostossa on 15 jäsenvaltiota, joista viidellä on neuvostossa pysyvä paikka. Pysyvillä jäsenvaltioilla on veto-oikeus turvallisuusneuvoston päätöslauselmiin.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *