VR: Helmikuussa kaukojunilla liikuttiin jo enemmän kuin ennen koronaa – ulkomaan rautatiekuljetukset vähenivät kolmanneksella

VR: Helmikuussa kaukojunilla liikuttiin jo enemmän kuin ennen koronaa – ulkomaan rautatiekuljetukset vähenivät kolmanneksella

Helmikuun aikana kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin yhteensä noin 1,2 miljoonaa matkaa ja tavaraa kuljetettiin noin 1,9 miljoonaa tonnia, tiedottaa VR.

Kaukomatkojen määrä on lähes kaksinkertainen vuoden 2022 helmikuuhun verrattuna ja myös noin seitsemän prosenttia suurempi kuin juuri ennen koronaa helmikuussa 2019.

Yöjunilla tehtiin enemmän matkoja helmikuussa, kuin koskaan aikaisemmin. Päiväjunissa matkustaminen painottui vapaa-aikaan, hiihtolomien lisäksi viikonloppuisin matkustettiin paljon.

VR Transpointin rautatiekuljetukset laskivat viime vuoteen verrattuna 28 prosenttia Venäjän liikenteen päättymisen seurauksena. Kotimaan kuljetukset jatkoivat kuitenkin kasvuaan ja nousivat 13 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna. Varsinkin raakapuukuljetuksissa on ollut positiivista virettä.

Kaukoliikenteen täsmällisyys oli helmikuussa 86,4. Täsmällisyyttä heikensivät VR:n mukaan radalle asetetut tilapäiset nopeusrajoitukset sekä ratainfran haasteet. Lähiliikenteessä täsmällisyys oli 95,5 prosenttia.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *