The Voice of Finland -ohjelman tuotantoyhtiö ITV Studios Finland Oy syrji Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaista viime syksynä.
Asiasta tiedottaa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto.
Suomessa asuva Suomen ja Venäjän kansalainen poistettiin kilpailusta viime syksynä, vaikka hän pääsi ohjelman karsinnoista ensin jatkoon.
Tuotantoyhtiö kertoi Ylelle jo viime syksynä, että kilpailija kutsuttiin takaisin mukaan, kun tuotantoyhtiö ymmärsi tehneensä virheen.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu edisti tapauksessa sovintoa ja tuotantoyhtiö on maksanut poistetulle osallistujalle yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvityksen syrjinnästä.
– Ennennäkemättömästä maailman tilanteesta johtuen tuotantoyhtiö ja kanava tekivät nopeasti kesken tuotantoa päätöksen kilpailijan sulkemisesta pois ohjelmasta. Pian sen jälkeen totesimme päätöksen olleen väärä ja tarjosimme kilpailijalle mahdollisuutta palata takaisin kilpailuun, kommentoi tuotantoyhtiön toimitusjohtaja Pete Paavolainen.
– Olemme sitoutuneet kaikkien yhdenvertaiseen kohteluun ja pahoittelemme sitä, miten asiassa toimittiin.
Ei ainoa syrjintätapaus
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tiedotteen mukaan sille on tuotu ilmi useita syrjintä- ja häirintätapauksia venäläistaustaisia ihmisiä kohtaan sodan alkamisen jälkeen.
Tiedotteessa painotetaan, että venäläistaustaisten tai Venäjän kansalaisten syrjintä ei ole hyväksyttävää, eivätkä pakotteet koske yksityisiä kansalaisia, etenkään Suomessa asuvia.
– Pakotteet ovat tarkoin rajattuja, oikeudellisia päätöksiä. Niitä ei tule soveltaa laajentaen, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman kertoo.
Esimerkkinä valtuutettu kertoo, että Venäjän kansalaisia sekä kaksoiskansalaisia on kielletty osallistumasta harrastusmaiseen kilpaurheiluun, vaikka toiminta ei rinnastu kansainväliseen kilpaurheiluun. Valtuutettu on saanut myös muutamia yhteydenottoja häirinnästä sosiaalisessa mediassa, naapurustoissa ja oppilaitoksissa.