Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen toinenkaan äänestyskierros ei johtanut valintaan

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen toinenkaan äänestyskierros ei johtanut valintaan

Republikaanien Kevin McCarthyn (oik.) kannatus jäi heikoksi ensimmäisellä kierroksella.

Republikaanien Kevin McCarthyn (oik.) kannatus jäi heikoksi ensimmäisellä kierroksella.

Kuva: SHAWN THEW

Yhdysvaltain edustajainhuone ei onnistunut toisellakaan äänestyskierroksella tiistaina valitsemaan uutta puhemiestä. Kahden kärkiehdokkaan osalta tulos oli täysin sama kuin ensimmäisellä kierroksella: puhemieheksi kaavailtu republikaanien Kevin McCarthy sai toisellakin kierroksella 203 ääntä ja demokraattien vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffries 212 ääntä, kertoi yleisradioyhtiö BBC.

Uutena ehdokkaana toiselle kierrokselle tuli republikaanien Jim Jordan, joka sai 19 ääntä.

Kongressi ei voi aloittaa toimintaansa ennen kuin puhemies on saatu valittua, joten äänestyksiä jatketaan niin kauan, että joku ehdokkaista saa vähintään 218 ääntä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta yli sataan vuoteen, kun edustajainhuoneen puhemiehen valitsemiseen tarvitaan enemmän kuin yksi äänestyskierros.

McCarthy yritti edustajainhuoneen puhemieheksi jo vuonna 2015, mutta jätti silloin kisan kesken, koska ei onnistunut saamaan taakseen riittävästi kannattajia.

Ensimmäinen musta vähemmistöjohtaja

Toisin kuin republikaanit, demokraatit pysyivät ensimmäisellä kierroksella yhtenäisenä oman ehdokkaansa Jeffriesin takana. Vaikka Jeffriesillä ei olekaan käytännön mahdollisuutta tulla valituksi, koska republikaanit ovat enemmistössä edustajainhuoneessa, on jo hänen ehdokkuutensa historiallinen.

Jeffries on ensimmäinen afroamerikkalainen, joka on valittu edustajainhuoneen vähemmistöjohtajaksi.

Republikaaneilla on edustajainhuoneessa enemmistö paikoin 222–212. Puhemiehen valintaan voi kulua kauankin, sillä 1850-luvun puolivälissä puhemiehestä äänesteltiin kaksi kuukautta.

Päivitetty uusilla tiedoilla toisesta äänestyskierroksesta kello 23.44.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *