Yhdysvaltain talvimyrsky vaatinut jo kymmeniä kuolonuhreja – pelastajien on vaikea löytää apua tarvitsevia lumimassojen vuoksi

Yhdysvaltain talvimyrsky vaatinut jo kymmeniä kuolonuhreja – pelastajien on vaikea löytää apua tarvitsevia lumimassojen vuoksi

Lumimyrsky on piinannut etenkin Yhdysvaltojen itäosia joulun aikaan.

Lumimyrsky on piinannut etenkin Yhdysvaltojen itäosia joulun aikaan.

Kuva: JOSH THERMIDOR

Yhdysvalloissa talvimyrskyn seurauksena on kuollut jo ainakin 32 ihmistä 9 osavaltiossa. Kovat lumisateet ja jäätävät lämpötilat ovat kiusanneet erityisesti maan itäosia, mutta kuolonuhreja on ilmoitettu myös maan keskiosassa Coloradossa, jossa neljän ihmisen on kerrottu paleltuneen kuoliaaksi.

New Yorkin osavaltiossa on kuollut ainakin 13 ihmistä, ja viranomaiset odottavat luvun vielä nousevan. Osavaltion läntisessä osassa Buffalossa lunta on satanut jo 2,4 metriä ja sähköt ovat laajalti poikki. Pelastusyksiköt eivät pääse toimittamaan apua pahiten kärsineille alueille.

– Tilanne on kuin sota-alueella. Autot katujen varsilla ovat järkyttävä näky, kommentoi New Yorkin kuvernööri Kathy Hochul.

Hän varoitti sunnuntai-iltana tilanteen olevan edelleen hengenvaarallinen ja kehotti ihmisiä pysymään kotonaan.

Flightaware-sivuston mukaan yhdysvaltalaislentoja peruttiin joulupäivänä noin 3 000. Perjantaina lentoja peruttiin lähes 6 000 ja jouluaattona lähes 3 500.

Kymmenet tuhannet edelleen ilman sähköä

Viranomaiset ovat kuvailleet Buffalon olosuhteita historiallisen vaarallisiksi, kun sähkökatkot ovat kestäneet tuntikausia ja ruumiita on löydetty ajoneuvoista ja lumimassojen alta. Pelastustyöntekijöillä on ollut vaikeuksia löytää apua tarvitsevia.

Sunnuntai-iltaan mennessä myrsky on näyttänyt laantumisen merkkejä, mutta itärannikolla kymmeniätuhansia ihmisiä on edelleen ilman sähköä.

Viikonlopun aikana pakkaslukemia on nähty 48 osavaltiossa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *