Yksi nurkka jää matalaksi 12-kerroksiseksi kasvavassa Ravander-korttelissa Oulussa – taloyhtiö ei nähnyt tarvetta lähteä hankkeeseen mukaan

Yksi nurkka jää matalaksi 12-kerroksiseksi kasvavassa Ravander-korttelissa Oulussa – taloyhtiö ei nähnyt tarvetta lähteä hankkeeseen mukaan

Kaleva kirjoitti reilu kuukausi sitten Ravander-kortteliksi nimetystä hankkeesta, jonka nykyiset pääosin kuusikerroksiset talot puretaan ja tilalle rakennetaan todennäköisesti 12-kerroksinen korttelikokonaisuus. Kaikki muut korttelin taloyhtiöt ovat mukana hankkeessa lukuun ottamatta yhtä, Kyrömiehen taloa.

Se merkitsee sitä, että aikanaan keskustan keskeiselle paikalle nousee korkea kortteli, mutta sen yksi nurkkatalo jää puolet tulevia rakennuksia matalammaksi.

Kyrömiehen talon taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja on Timo Nevanperä. Hän ei asu itse talossa, mutta Pohjois-Pohjanmaan nuorisoseurojen liitolla on toimisto talossa, ja Nevanperä on yhdistyksen toiminnanjohtaja.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *