Panssarintorjunta-ase Bahmutin rintamalla itäisessä Ukrainassa. Kuvituskuva
Kuva: MARIA SENOVILLA
Suomalaistaistelijoiden ryhmä joutui perjantaina tehtävältä palatessaan viholliskeskitykseen, jossa haavoittui suomalaisia, kertoo Your Finnish Friends ry:n puheenjohtaja Kasper Kannosto Ylen mukaan. Yle uutisoi asiasta lauantaina.
Yhdistys tukee Ukrainassa olevia suomalaistaistelijoita.
Haavoittumisista kerrottiin aiemmin nimettömällä Twitter-tilillä, jonka pitäjä kertoi Ylelle olevansa kyseisen ryhmän johtaja.
Hän kertoi Ylelle, että venäläiset kohdistivat ryhmään sirpalekranaatteja, kun taistelijat olivat palaamassa tehtävältään.
Ryhmässä oli hänen mukaansa kahdeksan suomalaista, joista viidelle tuli vammoja. Tapahtuman sijaintia hän ei halunnut kertoa. Henkilön nimi on Ylen tiedossa.
Yksi haavoittuneista suomalaistaistelijoista viestitti lauantaina STT:lle Kasper Kannoston välityksellä, että haavoittuneet suomalaistaistelijat ”saavat hyvää hoitoa ja ovat pian taas tappelukunnossa”. Mitään yksityiskohtia taistelija ei kysyttäessä kertonut.