Ylikiimingin kalastuskunnalle tunnustusta luonnon monimuotoisuuden tukemisesta – kunnostanut myös reittejä kalastuspaikoille

Ylikiimingin kalastuskunnalle tunnustusta luonnon monimuotoisuuden tukemisesta – kunnostanut myös reittejä kalastuspaikoille

Ylikiimingin kalastuskunta palkittiin pitkäjänteisestä työstä.

Ylikiimingin kalastuskunta palkittiin pitkäjänteisestä työstä.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Ylikiimingin kalastuskunta on saanut tunnustusta muun muassa pitkäaikaisesta ja määrätietoisesta työstä luonnon monimuotoisuuden ja ennallistamisen tukemisessa.

Oulun seudun ympäristötoimen johtokunta on myöntänyt kalastuskunnalle vuoden 2022 kestävän kehityksen tunnustuspalkinnon.

Kalastuskuntaa kiitettiin myös lähiruuan, kalastusmatkailun, sosiaalisen yhdessäolon ja tekemisen sekä vesistöjen monipuolisen käytön mahdollistamisesta.

Ylikiimingin kalastuskunta on toiminut aktiivisesti vesistöjen kunnostukseen liittyvissä hankkeissa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Toiminta on sisältänyt muun muassa hoitokalastusta ja kalanistutuksia.

Kalastuskunta on myös tehnyt vesiensuojelurakenteita ja seurannut niiden vaikutuksia. Lisäksi Kiiminkijokivarressa on parannettu teitä, laitureita ja pitkospuita, jotta jokivarteen olisi helpompi päästä.

Kunnostustoimia on kohdistettu muun muassa Vepsänjärveen, Vaaralampeen, Tervalampeen, Juopulinjärveen ja Jolosjärveen. Hankkeille on haettu avustuksia, mutta talkootyön määrä hankkeiden toteutuksessa on ollut merkittävä.

Kestävän kehityksen palkinnon suuruus on tuhat euroa.

Kestävän kehityksen tunnustuspalkinnon aiemmat saajat:

Timosenkosken luontokoulu (1999)

Tervatulli Oy (2001)

Yritetään yhdessä ry (2003)

Alakööki (2005)

Oulun palvelualan opisto (2007)

Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen Retkikerho (2010)

Liminganlahden luontokeskus (2012)

”Metsän oppimispolku” -tapahtuma (2014)

Kiimingin-Jäälin vesienhoitoyhdistys ry (2016)

Pohjois-Pohjanmaan Martat (2018)

ProAgria Oulu (2020).

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *