Yllätyskäänne: Mirja Vehkaperä sittenkin haastatteluun maakuntajohtajaksi – Kaleva hankki täydennyspaperit, näin Vehkaperä perustelee pätevyyttään

Yllätyskäänne: Mirja Vehkaperä sittenkin haastatteluun maakuntajohtajaksi – Kaleva hankki täydennyspaperit, näin Vehkaperä perustelee pätevyyttään

Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä. Arkistokuva.

Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä. Arkistokuva.

Kuva: Pekka Peura

Maanantaina kokoontunut Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus päätti yllättäen kutsua kerran maakuntajohtajapelistä pudonneen Mirja Vehkaperän haastatteluun. Alun perin haastateltavia oli viisi, eikä Vehkaperä kuulunut heidän joukkoonsa.

Keskustalainen Vehkaperä toimii tällä hetkellä Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Hän oli täydentänyt hakemustaan hakuajan päättymisen jälkeen.

Maakuntahallitusta johtavan keskustalaisen Jussi Ylitalon mukaan virantäytön valmisteluryhmä esitti yksimielisesti Vehkaperän kutsumista.

Vehkaperä haastatellaan tämän viikon torstaina. Haastattelun jälkeen päätetään, kutsutaanko Vehkaperä henkilöarviointiin.

Maakuntajohtajan tehtävään haastateltiin aiemmin viisi hakijaa, joista kolme kutsuttiin jatkoon eli henkilöarviointiin. Arviointiin valitut ovat valtiosihteeri Ann-Mari Kemell, Pohjois-Pohjanmaan liiton kehitysjohtaja Tiina Rajala ja Muhoksen kunnanjohtaja Jussi Rämet.

Kaleva pyysi liitolta hakemuksen täydennysasiakirjat, jotka Vehkaperä on lähettänyt jälkikäteen.

Niistä selviää, että Vehkaperän tyytymättömyys kohdistuu ennen kaikkea siihen, että hänen johtamiskokemuksensa oli arvioitu vähäiseksi ja koostui maakuntahallituksen alustavassa arvioinnissa vain kahdesta vuodesta Oulun kaupunginhallituksen johdossa.

Vehkaperä luettelee täydennyksessä lukuisia tehtäviä, joiden perusteella hänellä on mielestään selvästi tätä enemmän johtaja- ja esimieskokemusta.

Luettelossa ovat muun muassa kansanedustaja-ajalta toiminta omien avustajien esimiehenä, kansanedustajuus sekä Euroopan parlamentin jäsenenä ja Oulun kaupunginhallituksen johdossa toiminta, eli kyse on poliittisista luottamustoimista. Kansanedustaja- ja europarlamenttiaikaa Vehkaperälle on kertynyt 11 vuotta.

– [- -] sekä Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävä ja Euroopan parlamentin jäsenen tehtävä että kansanedustajan tehtävä ovat kerryttäneet minulle juuri sellaista johtamiskokemusta, jota maakuntajohtajan tehtävän hoitaminen edellyttää, hän kirjoittaa.

Tekstistä käy myös ilmi, että maakuntaliitto on pyytänyt Kuntaliitolta kommentin Vehkaperän johtamiskokemuksesta.

– Kommentista välittyy sellainen näkemys, ettei luottamushenkilötehtäviä huomioitaisi johtamiskokemuksen osalta vastaavasti kuten muita työtehtäviä. Käsittääkseni ei ole kuitenkaan olemassa mitään vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka perusteella johtamiskokemuksen pitäisi olla virkasuhteessa tapahtunutta tai kyseessä pitäisi muutoin olla työoikeudellisessa palvelussuhteessa esimiesasemassa hankittu kokemus, Vehkaperä kirjoittaa.

Hän vetoaa tässä myös korkeimman hallinto-oikeuden 37 vuotta sitten tekemään, äänin 3–1 syntyneeseen ratkaisuun, joka koski suunnittelijan virkaan valitun henkilön kelpoisuutta. Tämä oli kerryttänyt kokemusta lähinnä luottamustoimissa, mutta katsottiin oikeudessa päteväksi.

– Katson, että täytän maakuntajohtajalle asetetut kelpoisuusvaatimukset ja esittämäni hakemuksen täydennys huomioon ottaen on näin ollen perusteltua, että myös minut kutsutaan virkaa koskevaan haastatteluun, Vehkaperä summaa.

Pohjois-Pohjanmaan nykyinen maakuntajohtaja Pauli Harju on irtisanoutunut tehtävästä ja viransijaisena toimii tällä hetkellä suunnittelujohtaja Markus Erkkilä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *