Tänään21:00
Venäjän lisäksi Donald Trumpin hallinto on vakava uhka Euroopan turvallisuudelle. Näin sanoo EKP:n edellinen pääjohtaja, professori Mario Draghi, joka julkisti tiistaina päivitetyn version Euroopan komissiolle kirjoittamastaan kilpailukykyraportista.
Draghi sanoo suoraan, että Eurooppaa on nyt varoitettu viimeisen kerran.
Euroopan olisi pitänyt taistella taloutensa pysähtyneisyyttä vastaan ja ottaa enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan jo kauan sitten. Nyt Yhdysvaltain uuden hallinnon politiikka on dramaattisesti vähentänyt käytettävissä olevaa aikaa.
Komission julkistamaan ReArm Europe -pakettiin epäillen suhtautuva Draghi huomauttaa, että EU:n pitäisi pohtia tarkkaan etenkin sitä, miten ja mihin rahaa puolustuksessa käytetään jättipakettien kokoamisen sijaan.
Jos ”Super Mariota” on uskominen, Euroopan puolustukseen pitäisi nopeasti luoda korkean tason komentoketju, joka kokoaisi yhteisen armeijan ja irrottautuisi kansallisista prioriteeteista.
Samalla Draghi varoittaa, että kansallismielisyyden nousun takia vaihtoehto yhteiselle puolustukselle on Euroopan sisälle syntyvä muutaman maan ryhmä, joka hoitaa oman puolustuksensa. Tämä tarkoittaisi koko EU:n hajoamista.
Varoitus on erittäin akuutti, sillä torstain EU-huippukokouksen perusteella jäsenmaiden rivit ovat juuri nyt poikkeuksellisen hajallaan ja puolustuspaketin toimeenpanoa lykättiin jo kesäkuulle.
Etenkin kolmanneksi suurimman EU-maan Italian irtiotot ovat huolestuttavia.
” Viimeinen varoitus on annettu ja EU:n pitää toimia.”
Maan pääministeri Giorgia Meloni osallistuu Britannian pääministerin Keir Starmerin johtamaan Ukrainaa tukevien ”halukkaiden maiden” liittoumaan enää tarkkailijana. Lisäksi Meloni latoi EU-huippukokouksessa pöytään kovia ehtoja muun muassa yhteisvelasta. Myös pelkästään ReArm-paketin nimi närästää Italian hallitusta ja Meloni on sanonut aseistautumisesta puhumisen vain pelottelevan kansalaisia turhaan.
Melonin politiikkaa pitkään seuranneille tämä ei toki tule yllätyksenä. Italian istuva pääministeri on tähän astikin ollut EU-pöydissä epäileväinen monien hankkeiden suhteen, vaikka on aikaisemmin lopulta aina taipunut yhteisten päätöslauselmien taakse.
Italian kansainvälisen politiikan instituutin johtaja Nathalie Tocci muistuttaa, että juuri Italiassa Venäjä-mieliset kannat ovat huomattavan paljon yleisempiä kuin missään muussa EU-maassa. Nyt mukaan on tullut myös Melonin vankkumaton tuki Donald Trumpille. Juuri siksi Italia kipuilee nyt, kun EU:n pitäisi tehdä suuria päätöksiä.
Tanskan kuninkaallisen puolustusopiston sotilasoperaatioinstituutin apulaisprofessori Jean-François Bélanger kuvailee samaan aikaan EU:hun kohdistuvaa uhkaa “kriittiseksi”. Bélangerin mukaan “suurempi sota” Euroopassa voi syttyä seuraavien viiden vuoden sisällä.
Se tarkoittaa sitä, että Mario Draghi on täsmälleen oikeassa. Viimeinen varoitus on annettu ja nyt EU:n pitää toimia.
Kirjoittaja on Kauppalehden kirjeenvaihtaja Udinessa.