Kiinan sähköautot painavat öljyä ja keskuspankit kahmivat kultaa – Tämän takia raaka-aineissa nähdään nyt isoja liikkeitä

Raaka-ainemarkkinoilla punnitaan nyt tarkasti, millaisiksi Kiinan ilmoittamat talouden elvytystoimet ja raaka-ainekysyntä muodostuvat. Pomppua on nähty etenkin metallien hinnoissa, mutta vaikutus on toistaiseksi jäänyt vähäiseksi.

Raaka-ainemarkkinaa on syksyllä myllännyt etenkin Kiinan talouden ison elvytyspyörän uusi käynnistyminen. Varsinkin maan massiivisen rakennus- ja kiinteistösektorin tukinäkymät ovat piristäneet metallien hintoja. Sen sijaan öljymarkkinoilla pelätään yhä enemmän Kiinan ja muun maailman kysynnän näkymistä tuleville vuosille.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *