MARKKINAT: Huolet siruyhtiöiden kysynnästä painavat sektoria Aasiassa

16.10.202409:00Päivitetty16.10.202409:11

Aasiassa osakeindeksit hakivat suuntaa keskiviikkoaamun Suomen aikaa. Indeksejä painoivat etenkin siruyhtiöt, kun sijoittajat arvioivat, vieläkö sektorin kurssinousu voi jatkua.

Huolta herätti eurooppalaisen sirujätti ASML:n tiistaina julkistettu tulosraportti, jonka perusteella yhtiön tilaukset ja näkymät jäivät markkinoiden odotuksia heikommiksi.

Korealaisten siruyhtiöiden SK Hynixin ja Samsung Electronicsin kurssit olivat 2–3 prosentin laskussa noin kello 8 keskiviikkoaamuna.

Myös luksusjätti LVMH:n tuloksessa nähtiin viitteitä siitä, että luksustuotteiden kuluttajakysyntä Kiinassa heikkeni. Kiinan osakemarkkinoilla on nähty voimakasta heiluntaa viime päivinä, kun sijoittajat ovat yrittäneet tulkita maan elvytystoimien merkitystä ja seurauksia.

Keskiviikkoaamuna manner-Kiinan CSI 300 -indeksi pyöri eilisen päätöstason ympärillä ja oli noin kello 8.30 0,5 prosentin laskussa. Japanin Nikkei-indeksi oli 1,9 prosentin laskussa ja Etelä-Korean Kospi 0,9 prosentin laskussa. Hang Seng -indeksi ui vastavirtaan ja oli 0,3 prosentin nousussa.

Valuuttamarkkinoilla liikkeet olivat vähäisiä. Dollarilla sai 0,91 euroa ja 149,34 jeniä.

Myös öljymarkkinoilla tilanne rauhoittui keskiviikkoaamuna. Öljyn hinta luisui tiistaina, kum IEA varoitti öljymarkkinoita ylitarjonnasta ja öljykartelli Opec leikkasi ennusteitaan öljyn kysynnän kasvusta.

Yhdysvalloissa indeksifutuurit enteilivät S&P 500 – ja Nasdaq -indekseille loivaa nousuavausta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *