Nils Torvalds neuvotteli kohuttua asetusta 10 000 metrin korkeudessa ja kertoo nyt, mitä Suomi teki väärin

Yli kymmenen vuotta Euroopan sydämessä vaikuttanut Nils Torvalds kertoo, mikä on EU:ta vaivaava ranskalainen tauti, mitä Suomi teki väärin ennallistamisasetuksessa ja miksi Suomi on yksi EU:n vaikutusvaltaisimmista maista, ainakin vaikutusvaltaisempi kuin Ruotsi.

Suomi on vaikutusvaltainen Euroopassa, vaikka sitä on välillä vaikea uskoa. Kuitenkin tuoreen EU Matrixin selvityksen mukaan Suomi pärjää huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Ruotsi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *