PÖRSSIT: Japanissa osakkeet syöksylaskussa, Nasdaqin futuurit yli 3 prosenttia pakkasella

Eilen8:17Päivitettyeilen8:20

Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinoiden kehitystä kuvaavaa MSCI Asia Pacific -indeksi noteerattiin 4,3 prosentin laskussa, mikä pyyhkäisi pois indeksin kuluvan vuoden tuotot kokonaan.

Vahvimmassa syöksyssä ollut Japanin Nikkei oli painunut maanantaina kahdeksan aikaan 8,5 prosenttia. Uutistoimisto Bloombergin mukaan sektorikohtaisesti suurimmassa syöksyssä oli pankkisektori, joka oli painunut yli 13 prosenttia laskettuaan perjantaina jo kymmenen prosenttia.

Bloombergin mukaan maanantai on pankkien jyrkin laskupäivä sitten vuoden 2008.

Japanin jeni jatkoi viime viikon tapaan kipuamistaan. Valuutta oli vahvistunut dollariin nähden 2,2 prosenttia ja euroon nähden 2,0 prosenttia.

Markkinasentimentti Japanissa kääntyi hiljattain, kun maan keskuspankki nosti ohjauskorkoaan 0,15 prosenttiyksiköllä. Samoihin aikoihin jeni alkoi vahvistumaan voimakkaasti, kun taas yleisindeksi Nikkei 225 kääntyi laskuun. Laskua on ruokkinut myös pettymys Yhdysvaltojen työmarkkinoilta viime viikolla.

Kello 08.11 yhdellä eurolla sai 1,09 dollaria, 156,8 jeniä, 0,85 puntaa ja 11,6 Ruotsin kruunua. Dollarilla sai 156,8 jeniä, kun vielä heinäkuussa dollarilla sai korkeimmillaan 175 jeniä. Punnalla sai 1,28 dollaria.

Kiinalaisissa verrokeissa turbulenssia ei kuitenkaan ollut havaittavissa. Shanghain ja Shenzhenin vaihdetuimpien osakkeiden kehitystä kuvaava CSI 300 oli 0,2 prosenttia plussalla, kun taas Hongkongin Hang Seng oli 0,3 prosenttia pakkasella.

Brent-viitelaadun öljy oli laskenut 0,1 prosenttia 76,7 dollariin tynnyriltä.

Suurimpien teknologiayhtiöiden kehitystä kuvaava Nadsaq 100 -indeksi oli laskenut 3,7 prosenttia, kun taas Euroopassa Euro Stoxx 50:n vastaava oli painunut 1,3 prosenttia.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *