Saksalaiset autojätit vastustivat voimakkaasti EU:n kiinalaisautoille asettamaa tullimuuria – ja hyvästä syystä

Eilen19:15

EU:n jäsenmaat vahvistivat perjantaina kiinalaisten sähköautojen tuontitullit viideksi vuodeksi, vaikka rivit rakoilivatkin pahan kerran. Puolesta äänesti kymmenen jäsenmaata, vastaan viisi, kahdentoista maan pidättäytyessä äänestyksestä kokonaan.

Erityisesti Saksan tullitariffeja vastustava kanta kertoo kuinka vaikeasta päätöksestä olikaan kyse. Äkkisältään luulisi, että Euroopan mahtavimmassa automaassa hypittäisiin tasajalkaa päätöksen syntymisen kunniaksi.

Komission tarkoituksena kun on suojata maanosan automarkkinaa Kiinan autoteollisuudelle myönnettyjen valtiontukien kilpailua vääristäviltä vaikutuksilta.

Pahimmissa uhkakuvissa kiinalaiset halpamallit ovat jo huuhtoneet eurooppalaiset perinnemerkit automaailman kartalta. Perikatoa myönteisemmät ennusteet ovat povanneet joka tapauksessa veristä välien selvittelyä huokeiden tulokkaiden ja vakiintuneiden autonvalmistajien välille.

Syvällä Kiinan-markkinassa

Suuret saksalaiset autonvalmistajat ovat silti vastustaneet viimeiseen asti komission tullimuureja. Vastahakoisuus saattaa ensikuulemalta vaikuttaa jopa hieman yllättävältä.

Lähemmin tarkasteltuna BMW:n, Volkswagenin ja Mercedeksen linjaukset kuitenkin ymmärtää, sillä ne ovat löytäneet itsensä puun ja kuoren välistä. Kaikki kolme ovat juurtuneet syvälle maailman suurimman automarkkinan syövereihin.

Kiinasta on kasvanut merkittävä osa saksalaisen autoteollisuuden liiketoimintaa. Maa nielee karkeasti ottaen noin kolmanneksen BMW:n, Volkswagenin ja Mercedeksen myyntivolyymeista.

Kasvavan kansantalouden luoma pohjaton kysyntä on pitkään tarjonnut makean tulolähteen kasvuun tottuneille autojäteille. Samalla niiden riippuvuus Kiinan-markkinasta on kuin luonnostaan syventynyt.

Nyt kasvua tuoneen Kiina-kytköksen kääntöpuoli näyttää kasvonsa. Saksalaisten autonvalmistajien pahimpana pelkona ovat Kiinan mahdolliset vastatoimet.

Mikäli kansantasavallan johto haluaa tylyttää tuontitullit asettanutta EU:ta, keinot kyllä keksitään. Kaikenlaista viineistä sianlihaan on jo ehätetty väläyttää.

Neuvottelut jatkuvat

Saksassa saatetaan parhaillaan väännellä käsiä. Pelkona on, että katseet kääntyvät Euroopan talousveturin suurimpaan ylpeydenaiheeseen, autoteollisuuteen.

EU:n ja Kiinan välinen tullisota voisi käänteisesti aiheuttaa samanlaista hallaa kuin vanhalle mantereelle vyöryvät sähköhalpikset. Euroopan hiipuva automarkkina kaipaa joka tapauksessa huokeiden sähköautojen tarjoamaa piristysruisketta.

Joidenkin mielestä paras lääke olisi reilu kilpailu. Sitä ennen tieltä olisi kuitenkin juurittava valtiontukien kaltainen doping.

Tiettävästi EU ja Kiina jatkavat neuvotteluita yhteisymmärryksen saavuttamiseksi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *