Yksi päätös on tehnyt monista satumaisen rikkaita – KL selvitti, miksi miljoonat luottavat ”Omahan oraakkeliin” ja miten kaikki pian muuttuu

”Tässä on jonon pää”, ystävällinen nainen vinkkaa.

Jonoja on monta eikä aina ole selvää mikä on oikea. Yksi jono vie luukulle, josta saa omistajatietojen perusteella lippuja, jos ei ole niitä saanut postitse jo aiemmin. Toiset jonot alkavat kiemurrella miten sattuu vieden lopulta valtavan CHI Health -kongressikeskuksen ulko-oville

Paikalla on eri arvioiden mukaan jopa 40 000 ihmistä. Jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus saada neljä lippua tapahtumaan, joten mukaan mahtuu perheenjäseniä ja ystäviä, joilla ei ole osakkeita.

Monialayhtiö Berkshire Hathawayn yhtiökokousviikonloppu on alkamassa Omahassa. Kapitalistien Woodstock, kuten vuosikokousta luonnehditaan Ian Darlingin ohjaamassa vuoden 2001 dokumentissa. Kolme päivää rakkautta ja palvontaa, filmi lupaa.

Ensimmäisenä päivänä ei niinkään mietitä sijoittamista ja säästämistä vaan tehdään sitä, minkä amerikkalainen kuluttaja osaa parhaiten: jonotetaan alennusmyynteihin.

Kun on ensin selvittänyt sisäänkäynnin jonon, odottaminen jatkuu sisällä. Fruit of the Loomin t-paitakauppaan pääsee noin puolen tunnin jonottamisella ostamaan edullisia aluspaitoja ja -housuja.

Kuluttamaan.

Yhtiökokoukseen osallistuvat jonottivat ulkopuolella ennen ovien avaamista yhtiökokouksen ensimmäisen päivän aamuna.

KUVA: Uwa Iduozee

Sijoittajien juhla.

Osakkkeenomistajat poseeraasivat messualueen sisäänkäynnillä olevien kylttien edessä tapahtuman ensimmäisenä päivänä.

KUVA: Uwa Iduozee

Noin 2 000 neliömetrin kongressikeskukseen on kasattu arviolta 50 000 esinettä myytäväksi. Kaikki Berkshire Hathawayn tytäryhtiöiden tuotteita. Tarjolla on reiluja alennuksia, sekä tuotteita, joita ei muualta saa.

Tuotevalikoima on laaja, mikä kertoo Berkshire Hathawayn yhtiömallista. Toimialalla ei ole niinkään väliä, tärkeintä on, että yhtiö tuottaa ja sitä johdetaan oikein. Suurin toimiala on vakuuttaminen, mutta lisäksi yhtiöllä on isoja omistuksia juna- ja energiayhtiöissä sekä vähittäiskaupassa.

Yhtiökokousvieraille on myytävänä Dairy Queenin jäätelöitä ja See’s Candyn luksussuklaata. Sunnuntaina järjestettävään viiden kilometrin leikkimieliseen juoksukisaan voi osallistua uusissa urheiluvälinemerkki Brooksin juoksukengissä ja -paidassa, joita koristaa yhtiötä johtavan Warren Buffettin kuva.

Heti messualueen ovella yksityislentokonepalvelu Netjets esittelee luksuskoneensa matkustamoa. Pienen jonotuksen jälkeen pääsee hetkeksi kokeilemaan miltä yksityiskoneessa matkustaminen voisi tuntua. Jos lentokonepalveluun ei ole varaa voi ostaa yhtiön lippalakin.

Halpa rahasto.

Iowalaiset Jay ja Nora ovat toista kertaa yhtiökokouksessa. Jaylle Berkshire on hyvä osake, jossa riski on hajautettu.

KUVA: Uwa Iduozee

Osallistujia ympäri maailmaa

Aviopari Jay ja Nora ovat saapuneet kokoukseen naapuriosavaltion Iowan itälaidalta. Ostokasseissa on paljon tavaraa. Noran mukaan Buffett-pehmolelun tarpeellisuus oli vähän niin näin, mutta se on hauska.

”Ajoimme Missisippiltä Missourille”, Berkshiren osakkeita kaksitoista vuotta omistanut Jay sanoo.

Jay pitää siitä, miten Berkshiren omistukset ovat jakautuneet eri toimialoille. Hän ei ole ikinä myynyt yhtäkään hankkimistaan osakkeista.

”Kutsun Berkshirea halvaksi rahastoksi. Isoa palkkiota ei tarvitse maksaa, mutta samalla olen mukana laajasti eri toimialoilla.”

Pariskunta tuli ensimmäisen kerran yhtiökokoukseen viisi vuotta sitten, mutta koronapandemian vuoksi takaisin tultiin vasta nyt.

”Halusin tulla uudestaan. Täällä on hyvä tunnelma ja tapaa uusia ihmisiä ympäri maailmaa”, Jay sanoo.

Yhteensä Berkshire Hathawaylla on yli kolme miljoonaa osakkeenomistajaa kaikkialla maailmassa. Ulkomailta saapuu paljon väkeä, muun muassa Kiinasta ja Etelä-Koreasta. Mukana on myös joukko suomalaisia.

Pekingistä on saapunut Michael Wang ja Suzie Sun lapsineen. Lomamatka Kaliforniaan jatkui tuhansien kilometrien koukkauksella Omahaan. Wang osti tammikuussa pääsylipuksi käyviä osakkeita viedäkseen perheensä katsomaan ihailemaansa Buffettia.

”Me opimme kaikki häneltä. Kuusivuotias poikani on oppinut, että sijoittamalla rahat saa pidemmän päälle enemmän kuin tuhlaamalla”, Wang sanoo.

Kolmen sukupolven voimin kokoukseen ovat tulleet kalifornialaiset Cappuciot ja Canyonit. Tarkoituksena on osallistua kaikkiin tapahtumiin. Myös sunnuntain hyväntekeväisyysjuoksuun.

Hauskaa pitämässä.

Kalifornialaiset Cappuciot ja Canyonit tulivat paikalle kolmen sukupolven voimin. Mike Canyon hankki talvella kaksi Berkshiren osaketta, joilla koko perhe pääsi tapahtumaan.

KUVA: Uwa Iduozee

Pehmoleluja.

Ilmiöksi nousseita Squishmallows-pehmoleluja myyvä Jazwares-leluyhtiö päätyi vuonna 2022 osaksi Berkshire Hathawayta. Yhtiö myi 100 miljoonaa pehmolelua vuonna 2023.

KUVA: Uwa Iduozee

”Warren Buffettin elämä on hyvin inspiroivaa, häntä on pakko ihailla”, isoisä Lawrence Capuccio sanoo.

Capucciolla ei Berkshiren osakkeita ole, vaan liput tapahtumaan on hankkinut vävymies Mike Canyon.

”Luin tapahtumasta Wall Street Journalista. Ostin kaksi B-osaketta, että pääsimme tänne”, Canyon sanoo. Yksi B-osake maksaa nyt reilut 400 dollaria. Vuoden alusta kurssi on noussut 50 dollaria.

Jättimäinen kassa odottaa huonompia aikoja

Wangin ja Canyonin kaltaisia uusia piensijoittajia Berkshirella on paljon. Paljon on myös niitä, jotka ovat omistaneet yhtiötä vuosien ja vuosikymmenten ajan. Ja rikastuneet siinä samalla. Buffettin koko ideologiassa korostuu pitkäaikaista sijoittamisen hyöty.

Yhtiön alkuperäisen A-osakkeen hinta on noussut kymmenessä vuodessa 160 000 dollarista nykyiseen noin 620 000 dollariin. B-osakkeiden hinta on hieman yli 400 dollaria.

B-osakesarja syntyi toukokuussa 1996 ja aluksi sen hinta oli 24 dollaria. Nousua on vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa kertynyt yli 1 600 prosenttia.

A-osakkeen sai vuonna 1980 alle 300 dollarilla. Sieltä asti mukana ollut on saanut sijoitukselleen yli 2000-kertaisen tuoton.

Paikalla olijoilla on syytä tyytyväisyyteen oli osakkeet ostettu milloin tahansa. Kurssi heiluu ennätyslukemissa ja yhtiö on taas tuottanut selvästi paremmin kuin yhdysvaltalaisia suuryhtiöitä seuraava S&P 500 -osakeindeksi.

Berkshire Hathawayn toimintatapa on sarjayhdistely. Yhtiö ostaa aliarvostettuja yhtiöitä, joista saa vakaata tuottoa. Yhtiöiden tuotot sijoittajalegenda Warren Buffett, 93, sijoittaa joko pörssiosakkeisiin tai ostaa uusia tytäryhtiöitä.

Viime aikoina yhtiöllä on ollut vaikeuksia löytää sopivia osto- ja sijoituskohteita. Yhtiön kassassa on pian 200 miljardia dollaria.

Koska Buffettin periaatteisiin ei kuulu osingon maksaminen, on yhtiö ostanut jonkin verran omia osakkeitaan jakaakseen voittoja omistajilleen. Herran henkilökohtainen omaisuus on nykyisellään noin 138 miljardia dollaria.

Valtaisa kassa on sijoitettu lyhyisiin Yhdysvaltojen valtionlainoihin, joista saa tällä hetkellä hyvää tuottoa. Buffettin mukaan hänellä ei ole kiire löytää uusia sijoituskohteita. Kun ajat muuttuvat markkinoilla huonommiksi, Buffettilla tai hänen seuraajallaan on edessään kaikkien aikojen tilaisuus.

Berkshire Hathawayn pörssiarvo lähestyy jo tuhatta miljardia dollaria, mikä tekisi siitä ensimmäisen ei-teknologiayhtiön, jonka arvo ylittää rajapyykin. Yhtiö on S&P 500 -indeksin seitsemänneksi arvokkain yhtiö kuuden suuren teknologiayhtiön jälkeen.

Pyhiinvaellus.

Warren Buffettin kotitalon edustalla kävi yhtiökokouksen aikana jatkuva vilinä, kun yhtiökokouskävijät kävivät katsomassa missä sijoittajaguru asuu.

KUVA: Uwa Iduozee

Luksusjalokiviä hyvällä alennuksella

Ostospäivä jatkuu illalla luksusjalokiviä myyvän Borsheimerin liikkeessä. Matkalla sinne on hyvä käydä katsomassa Omahan nähtävyyksiä eli taloa, jossa Buffett eli ”Omahan oraakkeli” asuu.

Buffettin kerrotaan asuvan edelleen 1950-luvulla ostamassa talossaan Dundeessa Omahan keskikaupungilla. Paikka on rauhaisa ja naapurustossa on muitakin isoja taloja. Talon edessä näkyy yhtiökokousvieraita ottamassa itsestään kuvia.

Borsheimerin edessä jono soljuu nopeasti sisään. Tulijat otetaan vastaan baarilla, jossa tehdään vauhdikkaasti alkoholidrinkkejä. Ne ovat ilmaisia. Baarimikko sanoo, että gin toniceja menee illassa monta sataa.

Iloinen puheensorina täyttää suuren myymälän. Myynnissä on koruja ja kelloja. Luksuskellomerkkejä Breitlingiä ja Omegaa myyvä mies sanoo, että tänä iltana osakkeenomistajat saavat vähintään 15 prosentin alennuksen kelloista.

Luksusta.

Berkshire Hathawayn omistama koruliike Borsheims kutsui osakkeenomistajat koruliikkeeseensä nauttimaan alennusmyynnistä ja ilmaisista cocktaileista.

KUVA: Uwa Iduozee

Keskellä myymälää on myynnissä suuria kauniita smaragdikoruja. Hintalappu saa kuitenkin valmistautumattoman parahtamaan.

”138 000 dollaria on vähittäiskauppahinta. Tänä iltana nuo korvakorut saa 115 000 dollarilla”, myyjä sanoo. Prosentteina alennus on vain hieman yli 15 prosenttia, mutta dollareina erotuksella ostaa jo pienen auton.

Kauppa käy kuulemma hyvin yhtiökokouksen aikaan ja arvokkaillekin koruille löytyy ostajia.

Pandemiaa edeltävään menoon ei ole kuitenkaan palattu, ainakaan vielä. Tuolloin Borsheimer pystytti myös telttajuhlat, joissa tarjoiltiin juoman lisäksi ruokaa ja musiikkia.

Poissaoleva.

Viime marraskuussa kuolleen Charlie Mungerin filosofiasta kertova kirja oli ainoa myynnissä ollut kirja.

KUVA: Uwa Iduozee

Poissa.

Warren Buffettin mukaan iso osa Berkshare Hathawayn menestyksestä on edesmenneen harlie Mungerin ansiota. Kuva vuodelta 2019.

KUVA: Houston Cofield

Fakta

Berkshire Hathawayn yhtiökokous

Järjestetään toukokuun alussa Omahassa. Ensimmäinen kokous pidettiin vuonna 1973 ja vuodesta 1981 se on pidetty samaisessa Red Lion -hotellissa.

Osallistujia on tyypillisesti 30 000–40 000.

Yhtiökokouksen yhteydessä järjestetään suuri ostostapahtuma, jossa yhtiön tytäryhtiöt myyvät tuotteitaan.

Pääohjelmanumero on, kun Warren Buffett vastaa sijoittajien kysymyksiin useiden tuntien ajan.

Tapahtuman taloudellinen merkitys Omahalle on valtava. Pandemiaa ennen vuonna 2019 yhtiökokous toi kaupunkiin yli 21 miljoonaa dollaria.

Koronaviruspandemian vuoksi tapahtuma peruttiin vuosina 2020 ja 2021.

Buffettin luottomies on nyt poissa

Vuoden 2024 yhtiökokouksessa oli oma haikea tunnelmansa, sillä Warren Buffettin luottomies Charlie Munger kuoli viime marraskuussa lähes 100-vuotiaana. Mungerin kuolema muistuttaa osakkeenomistaja siitä, että myös Buffettin aika yrityksen johdossa lähenee loppuaan.

Munger istui vuosikymmenien ajan Buffettin vierellä yhtiökokouksissa vastaamassa kysymyksiin kuivaa huumoriaan ja yksinkertaisia elämänohjeitaan jaellen. Yhtiökokoukset Omahassa aloitettiin vuonna 1973 ja ensimmäiset videot kokouksesta löytävät vuodelta 1994.

Buffett ja Munger ovat kumpikin tunnettuja lukutoukkia ja yhtiökokouksessa on tapana pitää kirjakauppaa, joka myy heidän suosittelemiaan kirjoja.

Tänä vuonna myynnissä oli kuitenkin kunnioituksena Mungeria kohtaan myynnissä vain hänen filosofiaansa esittelevän Poor Charlie’s Almanack -kirjan uusi painos.

Lauantaina Buffett kertoo, että kirjoja oli myyty jo noin 2 400 kappaletta.

Käynnissä on viikonlopun päätapahtuma eli varsinainen yhtiökokous. Sitä ennen Warren Buffett vastaa kysymyksiin. Ensimmäiset paikalle tulijat ovat olleet jonottamassa jo aamuyöstä parhaita paikkoja.

Tilaisuus alkaa Charlie Mungerin muistolle omistetulla videolla. Puolen tunnin ajan täyteen pakattu 18 000 istumapaikan areena naurahtelee Mungerin sutkautuksille ja hänen viileille cameo-esiintymisilleen eri televisio-ohjelmissa. Osa joutuu seuraamaan kokousta ulkopuolelta näyttöjen välityksellä.

Buffettin ja Mungerin suhdetta verrataan videolla lähes kaikkiin kuuluisiin parivaljakoihin Ohukaisesta ja Paksukaisesta aina Beavis ja Buttheadiin. Buffett vertasi kohtaamistaan yli 60 vuotta tuntemansa Mungerin kanssa tilanteeseen, jossa syntymässä erotetut kaksoset tapaavat ensimmäisen kerran.

Videon loputtua yleisö taputtaa seisten Mungerille ja ehkä hieman myös Buffettille.

Buffettin vieressä istuu seuraajaksi nimetty Greg Abel, 61. Kymmenien kokousten muisto on kumminkin niin voimakas, että Buffett kutsui häntä kerran vahingossa Charlieksi. Ennen lounasta vastaamassa on myös vakuutusliiketoiminnasta vastaava Ajit Jain, 72.

”Miksi myit Applen osakkeita?”

Buffettin mukaan yhtiön muhkea kassa kasvaa vuoden toisella neljänneksellä jo yli 200 miljardin dollarin.

Kassaa on kasvattanut hyvin sujuva vakuutusliiketoiminta ja sekä osakesalkusta myydyt Applen osakkeet.

Tilaisuus lähetetään suorana verkossa talousuutispalvelu CNBC:llä, jonka aamuohjelman juontaja Becky Quick kuratoi Buffetille esitettyjä kysymyksiä.

Sijoittajaguru.

Tänä vuonna Warren Buffett on kasvattanut Berkshare Hathawaysta yhden maailman arvokkaimmista yhtiöistä. Kuva vuodelta 2019.

KUVA: Xinhua

Kun kysymykset alkavat, Buffett joutuu ensin selittelemään, miksi yhtiö myi 13 prosenttia Applen osakkeistaan 20 miljardilla dollarilla. Aivan kuin kassassa ei olisi ollut rahaa jo muutenkin liikaa. Yleisön joukossa istuu Applen toimitusjohtaja Tim Cook ja Microsoftin perustaja Bill Gates.

Berkshire Hathaway on Applen suurin yksittäinen osakkeenomistaja ja Warren Buffett on lahjoittanut kymmeniä miljardeja Bill Gatesin säätiön kautta.

Vastaukseksi Buffett antaa verot. Hän uskoo, että Yhdysvaltain liittovaltion on jatkossa nostettava yritysveroaan pystyäkseen maksamaan valtaisaa julkista velkaansa. Nykyinen vero on laskettu 21 prosenttiin edellisen presidentin Donald Trumpin aikana.

Realisoimalla Applesta saatuja voittoja Berkshire maksaa myös veroja alhaisemmalla verokannalla, mitä Buffett ennakoi tulevaisuuden tuovan.

Buffettin mukaan verojen maksaminen ei ole hänelle ongelma, eikä sen pitäisi olla muillekaan rikkaille. Berkshire Hathaway maksoi viime vuonna noin viisi miljardia dollaria veroina liittovaltiolle.

Apple pysyy epäilemättä Berkshiren osakesalkussa vielä sittenkin, kun seuraaja astuu ohjaimiin, Buffett sanoo. Muita luotto-osakkeita ovat juomayhtiö Coca-Cola ja luottokorttiyhtiö American Express.

Aristoi Capital Managementin salkunhoitaja Antti Bergholm on käynyt useita vuosia Omahassa Berkshire Hathawayn yhtiökokouksessa. Hän uskoo Buffettin jatkavan Applen osakkeiden myymistä, jos kurssi pysyy korkealla.

”Buffettia pitää aina vähän tulkita. Uskon, että hän pitää Applen osaketta nykyisellä arvostuksella kalliina, eikä pidä siitä, että Apple käyttää kassavirtaansa ostamalla takaisin osakkeitaan näin kalliiseen hintaan”, Bergholm sanoo.

Suurena osakkeenomistajana osakkeiden myynnistä puhuminen laskisi hintaa, eikä suurta määrää osakkeita voi myydä kovin nopeasti.

Rautateitä.

Pohjois-Amerikan suurimpiin junarahtiyrityksiin lukeutuva BNSF Railway on yksi Berkshire Hathawayn yhtiöistä. Yhtiö esitteli itseään pienoisrautatiellä.

KUVA: Uwa Iduozee

Herkkuja.

Osakkeenomistajat saivat dollarilla Dairy Queenin jäätelöitä.

KUVA: Uwa Iduozee

”Koska pitää ostaa osakkeita?”

Yhtiökokouksessa kysymyksiin kuuluu myös sijoittamisen ikuisuuskysymys.

Milloin pitää ostaa ja milloin myydä?

Suoraa vastausta ei tietenkään ole. Buffettin mukaan hän ja Munger tekivät tarvittaessa nopeita päätöksiä, mutta sen takana oli vuosien pohdinta siitä, millaisissa olosuhteissa tilaisuuteen pitää tarttua.

Yksi tällainen tilaisuus oli Apple, johon Berkshire sijoitti vasta, kun oli selvää, että iPhonesta tulee menestystuote.

Sen jälkeen teknologiayhtiön osake on ollut yksi Berkshire Hathawayn parhaista sijoituksista.

Buffetin mukaan häneltä on mennyt vuosien aikana ohi monia hyviä sijoituksia, mutta se ei haittaa.

”Charlie ja minä emme koskaan ole olleet huolissamme siitä, että jäämme pois jostain, mitä emme ymmärrä.”

Tämä periaate teki Buffetista ja Mungerista finanssimaailman arvostetuimman parivaljakon vuosituhannen vaihteessa, kun he sitkeästi pysyivät erossa internet-osakkeista.

Buffettin sijoittajataitojen uskottiin jo olevan mennyttä, mutta sitten kupla puhkesi, ja kaksikko palasi takaisin sijoittajagurujen valtiaaksi.

Nyt Buffett on valmistellut yhtiön siihen kuntoon, että se pärjää myös ilman häntä itseään. Iso kysymys on se, miten osakekurssin siinä tilanteessa käy.

Seuraajaksi valittu Greg Abel on nyt valmis johtamaan yhtiötä koska tahansa. Hän saa silloin viimeisen sanan yhtiön sijoituksista, aivan kuten Buffett tällä hetkellä.

Sen sijaan yhtiökokousten tunnelma muuttuu ja kävijämäärä voi alkaa hiipua. On vaikea nähdä, että Abel kokoaisi kymmeniä tuhansia sijoittajia samaan halliin ja vastaisi heille tuntikausia kymmeniin kysymyksiin.

Lounastaukoineen Buffett vastaa noin kuuden tunnin ajan osakkeenomistajien kysymyksiin.

”En toivo ainoastaan, että te tulette tänne ensi vuonna, toivon myös itse pääseväni tänne”, Buffett sanoo ja päättää kysymyksiin vastaamisen.

Sitten on tunnin tauko ennen varsinaista kokousta. Sinä aikana ehtii vielä käydä ostoksilla, ennen kuin näyttelytila suljetaan.

Jonot ovat nyt kaikonneet, mutta iso osa hyllyistäkin alkaa olla jo tyhjiä.

Yhtiökokouksen aikana suurin osa penkeistä on tyhjänä. Yhtiökokous menee tutulla virallisella tyylillään. Muutama omistaja käyttää puheenvuoron ehdotuksille, joilla Berkshire voisi parantaa mainettaan ympäristöystävällisemmäksi, tai että Kiinan kanssa pitäisi lopettaa yhteistyö. Kaikki ehdotukset hylätään etukäteen kerätyillä äänillä.

Buffettin omistus Berkshire Hathawaysta on noin kolmekymmentä prosenttia.

Berkshiren maine ei ole aivan tahraton. Ulkona mielenosoittajat sanovat tytäryhtiö MidAmerican Energyn saastuttavan hiilivoimaloillaan pohjavesiä Iowan osavaltiossa. Berkshirea syytetään kaksinaamaisuudesta, kun yhtiö samaan aikaan polttaa hiiltä ja mainostaa vihreällä energiallaan.

Hiilivoimaa.

Yhtiökokouksen ulkopuolella oli noin 50 hengen ryhmä osoittamassa mieltään Berkshire Hathawayn omistamaa MidAmerican Energy -nimistä energiayhtiötä vastaan, joka omistaa yhden Yhdysvaltojen laajimmista hiilivoimalaverkostoista.

KUVA: Uwa Iduozee

Picnicille.

Nebraska Furniture Martin järjesti ostostapahtuman, jonka yhteydessä oli tarjolla ruokaa ja viihdettä.

KUVA: Uwa Iduozee

Lopussa seisoo piknik

Nebraska Furniture Martin eli NFM:n parkkipaikalla on picnic. Kuudella dollarilla saa syödä grilliruokaa ja nauttia elävästä musiikista. Ensin pitää kuitenkin jonottaa.

Myyntitilaisuus järjestetään kahden valtavan myymälän välissä. Tarjolla on kaikkea mitä kuvitella saattaa kotona tarvitsevansa.

Itsenäinen.

Berkshire Hathawayn omistamat yhtiöt ovat itsenäisesti johdettuja. Nebraska Furniture Martin toimitusjohtajan Tony Boldtin mukaan Buffett luottaa yritykseen johtoon, mutta neuvoo tarvittaessa.

KUVA: Uwa Iduozee

Aiempina vuosina myymälät sulkeutuivat samaan aikaan kuin piknik, mutta tänä vuonna kaupat pysyvät auki tunnin pidempään. Tarkoitus on, että yhtiökokousväki poistuu paikalta kävellen suuren myymälän läpi autoilleen. Heillä on enemmän aikaa ostaa tavaraa alennettuun hintaan.

Kapitalistin Woodstock päättyy kuten alkoikin: jonoilla ja ostoksilla.

Buffett osti 1930-luvulla perustetun huonekaluketjun perustajaltaan Rose Blumkinilta vuonna 1986 niin kutsutulla kättä päälle kaupalla 60 miljoonalla dollarilla. Nykyään yhtiöllä on kauppoja Nebraskan lisäksi ainakin Kansasissa, Iowassa ja Texasissa.

Paikalla on myös NFM:n toimitusjohtaja Tony Boldt. Hän osaa kertoa millaista on johtaa Berkshire Hathawayn tytäryhtiötä.

”Herra Buffett luottaa meihin yrityksen johtamisessa, mutta hän on aina saatavilla tarjotakseen meille neuvojaan”, Boldt avaa Buffettin johtamisperiaatteita.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *