Elokuva-arvio: Nalle-Maija pikkuotusten valtakunnassa – Sympaattinen mutta yllätyksetön Bamse-animaatio näyttää lähiluonnon ihmeitä sammakkoperspektiivistä

Ei huolta, kun Sammakko on paikalla! Kutistunut Nalle-Maija on pääosassa viidennessä Bamse-elokuvassa.

Kuva: Nordisk Film Production

Elokuva-arvio

Bamse ja maailman pienin seikkailu

Käsikirjoitus Johanna Bergenstråhle, Calle Marthin, Mikael Syrén, ohjaus Christian Ryltenius. Ruotsi 2023. Suomenkielisissä päärooleissa Matti Ristinen, Menni Sinisalmi, Antti Timonen, Juha Varis, Pauli Halonen. S. 64 minuuttia.

Rune Andréassonin luoma Bamse eli maailman vahvin Nalle on saanut jo viidennen pitkän elokuvansa. Itse Bamsea 1980-luvun alussa lukeneena en ole oikein vieläkään sisäistänyt, että tuolloin vielä lapsenomainen nalle onkin nykyään perheenisä.

Bamse ja maailman pienin seikkailu nostaakin pääosaan tyttären. Omatahtoiselle Nalle-Maijalle (suomenkielisenä äänenä Menni Sinisalmi) eivät toisten ajanvietteet maita. Omille teille lähteminen johtaa yllättävään muodonmuutokseen, joka saa tutun niityn näyttämään viidakolta.

”Omille teille lähteminen johtaa yllättävään muodonmuutokseen, joka saa tutun niityn näyttämään viidakolta.”

Onneksi isä-Bamse (Matti Ristinen) seuraa perästä, ja liittolaisia löytyy myös pienemmän mittakaavan maailmasta.

Muu perhe jää nyt vähemmälle huomiolle, mutta rajaus on aivan toimiva. Hiukan harmittaa Pomppi-jänön puolesta, jonka ainoa puuha on olla peloissaan. Reippautta taas tuo mukaan itsevarma Sammakko, joka ilmiselvästi viittaa muihin tuttuihin mutanttikonniin.

Fredrik Dalenfjällin johdolla suunniteltu äänimaailma on ilahduttavan rikas linnunlauluineen ja muine luonnonäänineen. Hahmojen kutistuminen on kuvattu hyvin myös arkisten kolahdusten muuttumisella pelottaviksi jylinöiksi.

Samoin piirrosjäljessä pienen ja suuren vastakkainasettelu näkyy ilmeikkäästi. Tutut simppelit piirroshahmot yhdistyvät enimmäkseen onnistuneesti niin tyyliteltyyn kuin välillä realistisempaankin mikromaailmaan. Muutamat mehiläisparvet tuntuvat hiukan hätäisesti kokonaisuuteen liitetyiltä.

Aikuiskatsoja voi huvittua viitteistä samanaiheisiin elokuviin. Äkkikutistuneen sankarin päätyminen siivotessa pihalle sekä lattian syynäily tapahtuneen jälkeen tuovat mieleen Joe Johnstonin kasarihupailun Kulti, kutistin kakarat.

Vaarallinen hyönteismyrkky ja uhkaava tilanne hämähäkin kanssa ovat kuin tieteisklassikosta Mies joka kutistui (1957). Bamsen maailman hämähäkki on tosin niin veikeä tapaus, että päivällissuunnitelmistaan huolimatta se tuskin liikaa säikyttää pienimpiäkään katsojia.

Sivujuoni Kroisos Myyrän ahneista suunnitelmista saadaan ympättyä mukaan, mutta ilmankin olisi selvinnyt. Eikä Kroisoksen hahmo ylimalkaan — Roope Ankan ilkeä kaksonen — omaperäisyydellään säväytä.

Hyönteispolitiikan satiirikin jää ylimääräiseksi. Alkuteoksessa sirkkabyrokraattina kuullaan Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt, mutta muuta pointtia hahmolla ei olekaan.

Suoraviivainen seikkailu pikkuötökän kokoisena olisi itsessään aivan hyvin riittänyt reilun tunnin mittaisen elokuvan aiheeksi.

Tenka Issakainen

Lähde