Kemin Lumilinnan kesässä bändejä ja tapahtumia joka viikko – myös kolme isompaa keikkailtaa luvassa

Kemin Lumilinnan kesässä bändejä ja tapahtumia joka viikko – myös kolme isompaa keikkailtaa luvassa

Kesämenot

Tapahtumapäällikkö Janne Pekkala katsoo, että bändit arvostavat sitä, että asiat hoidetaan hyvin esiintymispaikalla.

Tapahtumapäällikkö Janne Pekkala katsoo, että bändit arvostavat sitä, että asiat hoidetaan hyvin esiintymispaikalla.

Kuva: Matti Nikkilä

Tapahtumapäällikkö Janne Pekkala valmistelee seuraavana päivänä esiintyvän Matti Patrosen esiintymislavaa Mika Karppasen ja Jari Huotarin kaverina. Äitienpäiväviikonloppuna on runsaasti tekemistä, sillä illan esiintymisen jälkeen ravintolatilan pitää olla seuraavana päivänä valmiina vastaanottamaan äitejä juhlistavia ruokailijoita.

Kuhinaa riittää myös Kemin Lumilinnan kesässä. Tapahtumia on jokaiselle viikolle vähän pienempänä ja joka kuukaudelle vähän isompana.

Viime vuodelta tutut keskiviikkoisin järjestettävät Terassi-livet jatkuvat. Kauden aloittaa kesäkuun 12. päivä paikallinen rokkaava Säätiön Rytmikone. Esitykset jatkuvat elokuun puoleen väliin asti. Paikallista väriä tuovat myös muun muassa Guitar Cranes ja Marjatta & Heteka Duo. Lisäksi nähdään kauempaakin tulevia artisteja kuten Peltokurki & Eereka, helsinkiläinen kantrirock-yhtye Saltwater Jinx ja Arto Louhela & Paikalle Päässeet.

– Esiintymiset voidaan siirtää huonojen säiden sattuessa myös sisälle.

Yhteistyössä muiden kanssa

Kemin tapahtumakalenterissa riittää menomahdollisuuksia kesällä muuallekin kuin Lumilinnaan. Pekkala sanoo, että hän myös keskustelee muiden toimijoiden kanssa keikkojen aikatauluista. Esimerkiksi vapaan pääsyn Terassi-livet alkavat keskiviikkoisin kello 19 ja kestävät pari tuntia. Lumilinnan terassilta ehtii jatkamaan illanviettoa vaikka toiselle keikalle.

Toukokuun 18. päivä Kemissä esiintyivät sekä Dave Lindholm Lumilinnassa, että Edu Kettunen Sataman Krouwissa. Lumilinnalta ehti kuulemaan myös Kettusen keikkaa.

Ohjelmiston suunnitteleminen on pitkäjänteistä työtä. Terassi-live -iltojen esiintyjät ovat olleet selvillä jo ennen vuodenvaihdetta. Pekkala sanoo, että bändit arvostavat sitä, että asioita ei jätetä kellumaan.

– Esiintyjien sopiminen vaatii älytöntä ennakointia. Mutta jos asiat hoitaa hyvin ja artistitkin ovat tyytyväisiä, se luo hyvää mainetta meistä esiintyjäpaikkana.

”Jos asiat hoitaa hyvin ja artistit ovat tyytyväisiä, se luo hyvää mainetta meistä esiintyjäpaikkana.”

Janne Pekkala

Tapahtumapäällikkö

Artisteilta saa myös ajoittain kiitosta. Suvi Teräsniska kehui keikkalavalta Lumilinnan esiintymisaikaa ja Sakari Kuosmanen kiitti järjestelyistä. Palaute kertoo, että ainakin oikeilla jäljillä ollaan.

Mika Karppanen, Jari Huotari ja Janne Pekkala valmistelivat lavaa toukokuussa esiintyneelle stand up -koomikko Matti Patroselle.

Mika Karppanen, Jari Huotari ja Janne Pekkala valmistelivat lavaa toukokuussa esiintyneelle stand up -koomikko Matti Patroselle.

Kuva: Matti Nikkilä

”Pikkufestareita”

– Emme järjestä yhtä todella isoa tapahtumaa, mutta kesän aikana on useita ”pikkufestareita”, Pekkala sanoo.

Kesän ensimmäinen isompi tapahtuma on 15. kesäkuuta, jolloin juhlitaan kesäkauden avajaisia ja Lumilinnan ensimmäistä kesäfestivaalia. Perheille suunnatussa kesäkauden avajaisissa päivällä esiintyy Pelle Piparminttu, joka soittaa lasten musiikkia. Paikalla ovat myös Arttu & Terttu sekä Lumiukko. Tarjolla on myös vesiaktiviteetteja.

Illalla samana päivänä kesäfestivaalissa on luvassa neljän bändin festari-ilta. Esiintymässä ovat Topi Sorsakoski & Agentsin tuotantoa esittävä The Aftons feat. Sampo Rosenlew, Garbo, Marko Haavisto ja Poutahaukat. Illan päättää -80 ja -90 -lukujen hittejä soittava The Waterfall.

Heinäkuun 20. päivä vuorossa on Kesäkissa Blues. Silloin kuullaan Tina Turnerin musiikkia Freebeat & Steamy Windows co:n esittämänä. Lisäksi esiintymässä ovat paikallinen Nine Lives sekä The Tri-Tones Virosta ja Trickbag Ruotsista.

Loppukesästä Lumilinnalta kaikuvat Rock ’n’ Roll Summer Circusin äänet. Elokuun 17. päivä järjestettävässä tapahtumassa kruisalun ja musiikin ystävät kokoontuvat paikalle. Lumilinnalle saapumisen jälkeen autoharrastajat lähtevät liikkeelle Cruising Around Kemi -tapahtumassa. Sen jälkeen on vuorossa harrasteajoneuvojen näyttely ja Suzie Peach & The Peepersin sekä tanssiryhmä Loiston esiintyminen. Päivätapahtuma on ilmainen.

Iltaohjelmassa esiintyvät The Go Getters Ruotsista, Mike Bell and the Belltones, Benson Boogie Band ja El Supernaut. Viime vuonna tapahtumassa nähtiin myös drive in -elokuvanäytös, mutta tänä vuonna se jää pois ohjelmistosta.

Mika Karppanen, Jari Huotari ja Janne Pekkala valmistelivat lavaa toukokuussa esiintyneelle stand up -koomikko Matti Patroselle.

Mika Karppanen, Jari Huotari ja Janne Pekkala valmistelivat lavaa toukokuussa esiintyneelle stand up -koomikko Matti Patroselle.

Kuva: Matti Nikkilä

Esiintyjät

Terassi-livet

12.6. Säätiön Rytmikone

19.6. Guitar Cranes

26.6. Jon Sebastian & Elias Kauppinen

3.7. Peltokurki & Eereka

10.7. Hot Shakes

17.7. Saltwater Jinx

24.7. Arto Louhela & Paikalle Päässeet

31.7. Kepa Härkönen & The Surfin’ Flames

7.8. Marjatta & Heteka Duo

14.8. Voyage

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *