Mallorcalla ainakin neljä ihmistä kuoli ja yli 20 loukkaantui ravintolan katon romahdettua – ulkoministeriön tiedossa ei ole, että uhrien joukossa olisi suomalaisia

Mallorcalla ainakin neljä ihmistä kuoli ja yli 20 loukkaantui ravintolan katon romahdettua – ulkoministeriön tiedossa ei ole, että uhrien joukossa olisi suomalaisia


Hälytysajoneuvoja onnettomuuspaikalla.

Hälytysajoneuvoja onnettomuuspaikalla.

Kuva: Jaime Reina / AFP / Lehtikuva

Mallorcalla on kuollut ainakin neljä ihmistä ravintolan katon romahdettua, kertovat paikalliset pelastusviranomaiset Välimerellä sijaitsevalla espanjalaissaarella.

Kaksikerroksisessa rakennuksessa sattuneessa romahduksessa on lisäksi loukkaantunut ainakin parisenkymmentä ihmistä. Viranomaistilillä viestipalvelu X:ssä julkaistun päivityksen mukaan seitsemän ihmistä on loukkaantunut erittäin vakavasti, minkä lisäksi yhdeksällä on vakavia vammoja.

Pelastusviranomaisen edustajan mukaan uhrien joukossa on useiden eri maiden kansalaisia.

– Ulkoministeriöllä ei ole tällä hetkellä tietoa, että uhrien joukossa olisi suomalaisia, mutta niiden mahdollisuutta ei voida sulkea poiskaan, ministeriön viestintäpäivystyksestä kerrottiin STT:lle perjantaina alkuyöstä ennen kello kahta.

Ulkoministeriön mukaan koko Espanjan alueelle on yli tuhat matkustusilmoitusta. Suomalaisturistien todellinen määrä saattaa kuitenkin olla tätä korkeampi, eikä ministeriö pysty erittelemään tästä lukemasta Mallorcalle matkustaneiden määrää.

Kesän turistisesonki alkaa olla saarella kuumimmillaan. Paikallisen median mukaan turma sattui Playa de Palman alueella, joka sijaitsee saaren pääkaupungin Palma de Mallorcan eteläpuolella.

Ihmisiä jäänyt loukkuun

Brittimediassa loukkaantuneiden määrästä on liikkunut jokseenkin korkeampia lukuja. Esimerkiksi brittilehdet Telegraph ja Guardian kertovat, että loukkaantuneita olisi kolmisenkymmentä.

Telegraphin mukaan Medusa Beach Clubin ylemmän kerroksen lattia oli antanut myöten ja romahtanut alla olleiden ravintolaseurueiden päälle.

Lehtien mukaan ihmisiä on jäänyt romahduksen vuoksi loukkuun. Telegraphin mukaan pyrkimykset romahduksen alle jääneiden tavoittamiseksi jatkuvat yölle.

Mahdollisesta romahduksen syystä ei ole toistaiseksi kerrottu.

Mallorca on Baleaarien saariryhmän suurin saari. Saariryhmä lukeutuu Espanjan merkittävimpien turistikohteiden joukkoon.

Virallisten lukujen mukaan saarilla vieraili viime vuonna yli 14 miljoonaa turistia.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *