Tappara venytti kultaputkensa jo kolmeen, Pelicans jäi jälleen hopealle: ”On tämä aikamoinen dynastia”

Tappara venytti kultaputkensa jo kolmeen, Pelicans jäi jälleen hopealle: ”On tämä aikamoinen dynastia”


Tapparan pelaajat juhlivat Philip Granathin 3–0-maalia. Kultakypäräinen Anton Levtchi oli pudotuspelien pistekuningas.

Tapparan pelaajat juhlivat Philip Granathin 3–0-maalia. Kultakypäräinen Anton Levtchi oli pudotuspelien pistekuningas.

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Tappara varmisti sunnuntaina Tampereen areenassa jo kolmannen peräkkäisen ja seurahistoriansa 20. Suomen mestaruuden voittamalla Pelicansin maalein 3–0 ja viime kevään tapaan otteluvoitoin 4–1.

Kanada-maljasta on 2020-luvulla tullut jo lähes Tapparan yksityisomaisuutta, sillä sitä on päässyt tamperelaisten lisäksi koskettamaan vain Rauman Lukko kolme vuotta sitten. Edellisen kerran kolmen kultaisen kevään putken onnistui rakentamaan TPS vuosina 1999–2001.

Tämän kevään finaalisarjassa Pelicans laittoi kampoihin niin paljon kuin suinkin pystyi, mutta olisi tarvinnut joka ikisen tähden puolelleen pystyäkseen horjuttamaan Tampereen sinioranssia dynastiaa.

Ja tuskin sekään olisi riittänyt, niin järkähtämätön Tappara tänäkin keväänä oli.

Tappara sai aloittaa juhlansa kotiareenassaan.

Tappara sai aloittaa juhlansa kotiareenassaan.

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Täksi kaudeksi Tampereelle saapunut ruotsalainen päävalmentaja Rikard Grönborg järisytti tapparalaisen peli-identiteetin mannerlaattoja uudistuksillaan, jotka lopulta kantoivat päätyyn asti.

Vaikka pelaajistokin uudistui rajusti, oli sunnuntain päätösfinaalin kokoonpanossa kymmenen viime kaudella mestaruuden voittanutta pelaajaa.

Pelicans hukkasi huippuhetkensä

Jo Pelicansin lähtökohta sunnuntain viidenteen finaaliin oli vaikea. Selkä seinää vasten ja pakkovoiton edessä Tampereen areenassa, jossa Tappara oli ennen sunnuntaita voittanut peräti 21 pelaamastaan 25 pudotuspeliottelusta.

Tasaisen, tarkkailevan ja varovaisen avauserän jälkeen Pelicansin etsikkoaika osui toisen erän alkupuolelle.

Ensin Jonas Enlund ei huomannut edessään ammottavaa puoliksi tyhjää maalia ja epäonnistui syötössään Lubos Horkylle.

Pian tämän jälkeen Horkylle avautui uusi loistopaikka, mutta tamperelaisten tähtivahti Christian Heljanko venytti tuttuun tyyliinsä jälleen yhden voittavan torjunnan.

Pelicans jäi toista vuotta peräkkäin hopealle.

Pelicans jäi toista vuotta peräkkäin hopealle.

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Urheilun vanhojen kliseiden mukaisesti omissa soi, jos omat maalipaikat jäävät käyttämättä. Lahtelaisten kenttätasapaino hajosi hetkellisesti toisen erän puolivälin jälkeen, ja viidennen mestaruutensa voittanut Tappara-kapteeni Otto Rauhala vapautti Heikki Liedeksen maalintekoon.

Lukko-kapteenina mestaruutta keväällä 2021 juhlinut Liedes latasi matalan rannelaukauksen takakulmaan ohi upean finaalisarjan ja pudotuspelikevään pelanneen Niklas Kokon.

Levtchille piste- ja maalikuninkuus

Useilla aiemmilla kausilla kritiikkiä pudotuspelitehoistaan saanut Anton Levtchi tuplasi isäntien johdon ylivoimalla heti päätöserän alkuun.

Samalla Levtchi nousi pudotuspelien pistepörssin ykköseksi tehoilla 9+5 ja varmisti maalikuninkuuden kevään yhdeksännellä osumallaan.

Christian Heljanko palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana.

Christian Heljanko palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana.

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Kentän toisessa päädyssä Tappara nojasi jälleen tuttuun muuriin, kun Heljanko torjui pudotuspelien kolmannen nollapelin ja uransa neljännen SM-kullan.

Philip Granath viimeisteli loppulukemat 3–0 tyhjään maaliin.

Viime keväänä uransa päättymisestä kertonut mutta Tapparan joukkueeseen myöhäissyksystä liittynyt Petri Kontiola sai 21 vuotta kestäneen ammattilaisuransa ensimmäisen mestaruuden. Samalla myös viimeisen.

– On ihan hyvä fiilis. Voi ihan hyvillä mielin lyödä tuon laukun mökin seinälle. Ja hyvillä mielin kävellä Tampereen katuja (jatkossa), 39-vuotias Kontiola totesi MTV:n haastattelussa.

Kolmannen peräkkäisen mestaruutensa Tapparan ykkösvahtina voittanut Heljanko puolestaan palkittiin pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Jari Kurri -palkinnolla.

– On tämä aikamoinen dynastia, Heljanko tiivisti MTV:n haastattelussa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *