Ukrainan armeijalle lahjoitettu Leopard-taistelupanssarivaunu kuvattiin vuoden 2023 lopulla metsikössä Donetskin alueella.
Kuva: Anatolii Stepanov / AFP / Lehtikuva
Nyt alkaisi olla viimeiset hetket pistää toimeksi.
Tähän ajatukseen voi kiteyttää Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksen johtajan, eversti Pasi Hirvosen näkemyksen siitä, miten Euroopan tulisi toimia Ukrainan aseistamisessa.
Yhdysvaltain tuore Ukraina-tukipaketti antaa Euroopalle vain rajallisesti aikaa ottaa entistä suuremman vastuun Ukrainan aseistamisesta, vaikka paketti onkin yli 60 miljardin dollarin (noin 57 miljardia euroa) suuruinen.
– Kyllä minä sotilaana olen huolissani, että vuoden päästä voidaan olla erittäin vaikeassa tilanteessa Ukrainan näkökulmasta, jos tämä oli viimeinen iso Yhdysvaltain asepaketti.
On vaikea täsmällisesti arvioida, miten pitkään Yhdysvaltain paketista on apua, sillä kukaan ei vielä tiedä, miten kiivaita tulevat taistelut ovat.
Venäjä on uhka koko Euroopalle, mutta sitä ei tunnuta kaikissa Euroopan maissa ihan täysin ymmärrettävän tai syystä tai toisesta ei haluta ymmärtää, sanoo eversti Pasi Hirvonen. Hän johtaa Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitosta.
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
– Mutta on selvää, että paketti ei paljon yli vuotta pidempään Ukrainalle riitä. Eikä tällä apupaketilla Ukraina sotaa voita.
Siksi Hirvonen peräänkuuluttaa Euroopalta ryhdistäytymistä.
– Euroopassa pitäisi olla yhteinen käsitys, miten vakavasta tilanteesta on kyse, mutta sekin tuntuu olevan vaikeaa. Venäjän uhka voi muodostua koko Euroopalle eksistentiaaliseksi kysymykseksi. Venäjä on uhka koko Euroopalle. Tätä ei tunnuta kaikissa Euroopan maissa ihan täysin ymmärrettävän tai syystä tai toisesta ei haluta ymmärtää.
EU-vaalit eivät ratkaise Euroopan tukea
Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettinen pitää silti turvallisuuspoliittisen ajattelun muutosta keskeisenä EU-politiikan ajurina. Hän muistuttaa erottelusta EU-instituutioiden, kuten Euroopan komission, ja jäsenmaiden välillä.
EU-instituutioiden kautta kanavoitava Ukrainan tuki on liittynyt ennen kaikkea siviilipuoleen ja yhteiskunnan jälleenrakentamiseen. Sotilaallisesta puolesta ovat ottaneet päävastuun yksittäiset jäsenmaat, Miettinen sanoo.
– Taustalla on tietysti ennen kaikkea, että EU:n perussopimuksissa on asetettu rajoitteita sille, minkä tyyppistä sotilaallista apua EU voi antaa tai minkälaiseen materiaalituotantoon EU:n omia budjettivaroja voi käyttää.
EU-maiden välillä on jakolinjoja, millaisena riskinä nähdään sodan laajentumisen mahdollisuus. Esimerkiksi Saksa on Ranskaa huomattavasti varautuneempi siinä, millaisia asejärjestelmiä Ukrainalle voitaisiin toimittaa.
Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettinen ei pidä lähestyviä eurovaaleja mitenkään ratkaisevina sen suhteen, kuinka paljon Ukraina saa jatkossa tukea Euroopan mailta.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
– Kyse on strategiseen toimintakulttuuriin liittyvistä eroista, jotka ovat tällä hetkellä nousseet pintaan esimerkiksi Saksan ja Ranskan välillä. Siinä, missä Ranska on presidentti Emmanuel Macronin suulla puhunut aika pitkällekin viedyistä skenaarioista, joissa maajoukkojakin voitaisiin lähettää Ukrainaan, on Saksan linja ollut huomattavasti pidättyväisempi. Toisaalta Saksa on tukenut Ukrainaa enemmän.
Miettinen ei pidä lähestyviä europarlamenttivaaleja erityisen ratkaisevina Ukrainan tuen kannalta.
– Monet EU-tason instrumenteista on rakennettu niin, että parlamentin rooli ei ole itse asiassa kovinkaan keskeinen. Esimerkiksi EU:n yhteinen rauhanrahasto, jota kautta tukea on kanavoitu Ukrainalle, toimii kokonaan EU-budjetin ulkopuolella. Parlamentilla ei ole sananvaltaa sen käyttöön.
Miettisen arvioissa EU-maat yrittävät löytää yhteisymmärryksen Ukrainan tuen jatkamisesta, jotta maa pystyisi vastaamaan Venäjän hyökkäykseen.
– Erilaisia ehdotuksia on nyt pöydällä. Yksi vaihtoehto on sitoutua Ukrainan aseelliseen tukemiseen esimerkiksi bruttokansantuotteeseen perustuvalla prosenttiosuudella. Vaikka kaikkia maita ei saataisi järjestelyyn mukaan, uskon, että aika laajapohjainen koalitio voisi kuitenkin syntyä tämäntyyppisten aloitteiden ympärille.
Vauhtia rattaisiin
Euroopan kyky tuottaa aseita on eversti Hirvosen mielestä tiiviisti ilmaistuna huono, ja siksi Yhdysvaltain apupaketti onkin niin tärkeä. Eurooppalainen aseteollisuus on riippuvaista eri maiden poliittisista ja taloudellisista päätöksistä ja niitä syntyy joko nopeammin tai hitaammin. Tuotantovolyymit ovat olleet pitkään pieniä, mutta Venäjän suurhyökkäyksen seurauksena asetarpeet ovat nopeasti moninkertaistuneet.
– Teollisuuden pitäisi investoida, rakentaa uusia tuotantolinjoja, palkata uusia ihmisiä töihin. Jotta yritykset uskaltavat tehdä näin, vaadittaisiin pitkiä, jopa kymmenen vuoden sitoumuksia valtioilta näihin tilauksiin.
Hirvonen muistuttaa niin ikään sodan raa’asta realiteetista.
– Kyllähän se vaan niin yksinkertaista tässä sodankäynnissä on, että jos toisella on ampumatarvikkeita ja toisella ei, niin yleensä se voittaa, jolla niitä on.
Ilmatorjuntaa, ohjusjärjestelmiä ja panssareita
Venäjällä näyttää olevan sekä halua että kykyä jatkaa sotaa, eikä näköpiirissä ole, että Ukraina pystyisi hevin pääsemään niskan päälle.
Millaista aseistusta Euroopan siis pitäisi pystyä antamaan Ukrainan käyttöön?
Ukraina tarvitsee, tai olisi jo tarvinnut, enemmän ilmatorjunnan aseistusta, kuten Patriot-ohjusjärjestelmiä tai vastaavia. Tykistön ampumatarvikkeiden huutavasta pulasta on kerrottu jo jonkin aikaa.
– Puhutaan sadoista tuhansista ja pidemmällä aikavälillä miljoonista tykistökranaateista, ja nimenomaan länsimainen kaliiperi eli 155-millinen on ensisijainen tarve. Kolmantena asiana ovat tykistöohjukset eli eritoten kauaskantoisemmat ohjukset, joilla olisi kyky vaikuttaa Venäjän syvyyteen.
Pasi Hirvonen arvioi, että Venäjä on pystynyt kuluneiden kahden vuoden aikana korvaamaan panssarivaunutappioitaan verraten hyvin tyhjentämällä varastojaan ja modernisoimalla pikavauhdilla vanhempaa vaunukalustoa ja jopa rakentamaan jossain määrin uutta.
– Panssaritorjunta-aseistus on tietysti se, mitä Ukraina koko ajan tarvitsee. Ovat akuutteja asioita, joita tarvitaan rintamalla, jotta Ukraina kykenisi sen vakauttamaan.
Jos ja kun Ukrainan tavoitteena on vallata takaisin menettämiään alueita, se tarvitsisi satoja taistelu- ja rynnäkköpanssarivaunuja sekä aiempaa parempaa kykyä läpäistä linnoitteita ja raivata sulutteita, listaa Hirvonen. Sekä Venäjä että Ukraina käyttävät aktiivisesti droneja.
Siksi Ukraina tarvitsee tulevaisuudessa yhä enemmän elektronisen sodankäynnin järjestelmiä torjumaan Venäjän dronehyökkäyksiä.
Paljon puhutut F-16-hävittäjät eivät Hirvosen arvioissa ole sateentekijöitä, mutta ovat keskeisiä mahdollisessa vastahyökkäyksessä.
– Venäjä on muuttanut omaa toimintaansa niin, että se on onnistunut käyttämään maajoukkoja tukevaa tulenkäyttöä aiempaa enemmän ilmasta. Käytännössä puhutaan liitopommeista, joita Venäjä on kyennyt rakentamaan. Näiden torjunnassa F-16-hävittäjät olisivat hyvinkin merkittävässä roolissa.
Tuen suuruus vaihtelee paljon
Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen EU ja sen jäsenmaat ovat antaneet tai sitoutuneet antamaan kaikkiaan yli 140 miljardia euroa tukea Ukrainalle. Tästä runsaat 30 miljardia on sotilaallista tukea ja loput muun muassa humanitaarista apua, rahoitusta ja pakolaisten tukemista.
Euromääräisesti Ukrainan merkittäviä tukijoita ovat EU-instituutiot, Yhdysvallat, Saksa, Britannia, Tanska, Norja, Japani ja Hollanti. Tuki jakautuu sotilaalliseen, humanitaariseen ja taloudelliseen. Osa maista painottaa sotilaallista tukea, osa taloudellista tai humanitaarista.
Venäjän läheisyydellä on merkitystä. Kun tukea arvioidaan osuutena bruttokansantuotteesta, suurimpien eurooppalaisten Ukraina-tukijoiden joukossa ovat esimerkiksi Baltian maat, Tanska, Suomi, Ruotsi, Hollanti ja Puola. Häntäpäästä Euroopassa löytyvät muun muassa Portugali, Irlanti, Espanja ja Kreikka.
Tiedot perustuvat Kielin maailmantalouden instituutin ja Statistan kokoamiin tilastoihin.
