Kaikkien maailman jäätikköalueiden massa kutistui jälleen vuonna 2024, kertoi Maailman ilmatieteen järjestö WMO perjantaina. Kyseessä oli jo kolmas vuosi peräjälkeen, kun näin tapahtuu.
WMO:n pääsihteeri Celeste Saulon mukaan jäätiköiden suojelu ei ole vain ympäristöllinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen välttämättömyys, vaan myös selviytymiskysymys.
WMO:n mukaan jäätiköt ovat vetäytyneet ennätysnopeudella viitenä kuudesta viime vuodesta.
Grönlannin ja Etelämantereen mannerjäätiköiden lisäksi ympäri maailmaa on WMO:n mukaan yli 275 000 jäätikköä, jotka peittävät noin 700 000 neliökilometrin alueen. Jäätiköt kutistuvat kuitenkin kovaa vauhtia ilmastonmuutoksen vuoksi.
Vuosi 2024 oli jäätiköiden kannalta tilastohistorian neljänneksi huonoin vuosi, kun pahin oli vuosi 2023.
Jäätiköt menettivät viime vuonna massaansa suhteellisen maltillisesti muun muassa Kanadan arktisella alueella ja Grönlannin reunamilla. Jäätiköt Skandinaviassa, Norjan Huippuvuorten saaristossa ja Pohjois-Aasiassa sen sijaan kokivat tilastohistorian huonoimman vuoden.
”Emme voi neuvotella luonnonlaeista”
Jäätiköt sulavat myös Ruotsissa ja Norjassa. Kuva Pohjois-Norjasta Steindalsbreen-jäätiköltä, joka sijaitsee Storfjordin kunnassa.
Kuva: Otto Ponto / Lehtikuva
WMO:n mukaan monet jäätiköt Länsi-Kanadassa ja Yhdysvalloissa, Skandinaviassa, Euroopan keskiosissa, Kaukasuksella ja Uudessa-Seelannissa eivät selviä kuluvasta vuosisadasta nykyisellä sulamisnopeudella.
Järjestö kertoo, että mannerjäät ja jäätiköt varastoivat yhdessä noin 70 prosenttia maailman makean veden varannosta, ja korkeat vuoristoalueet ovat kuin vesitorneja. Niiden katoaminen uhkaisi miljoonien ihmisten vesihuoltoa.
Jäätiköiden pelastaminen vaatii, että ilmaston lämpenemistä torjutaan vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä.
– Voimme lopulta neuvotella monista asioista, mutta emme voi neuvotella luonnonlaeista, kuten jään sulamispisteestä, sanoi WMO:n vesi- ja kryosfääriohjelman johtaja Stefan Uhlenbrook.
Uhlenbrookin mukaan ilmastonmuutoksen huomiotta jättäminen voi olla kätevää lyhyellä tähtäimellä, mutta se ei auta pääsemään lähemmäksi ratkaisua.