Mopomiitit tulevat taas – poliisi: kokoontumisista pitää ilmoittaa etukäteen tai ne keskeytetään
Jos kokoontumisajosta ilmoitetaan asianmukaisesti ja turvallisuustekijät täyttyvät, poliisi ei puutu asiaan. Lähde
Valtamedian uutisia
Jos kokoontumisajosta ilmoitetaan asianmukaisesti ja turvallisuustekijät täyttyvät, poliisi ei puutu asiaan. Lähde
Kevin, Axel and Jakob from Vörå made history by winning the grand final of the Melodifestivalen in Sweden. Now everyone is vibing to the sauna
Santtu Salon puhelin alkoi soimaan keskiviikkona. Toisen puhelun jälkeen kävi selväksi, että jossakin oli tapahtunut virhe. Lähde
Yhdysvalloilla on huutava pula aluksista, jotka pystyvät liikkumaan jäätyneissä vesistöissä. Lähde
22.4.202516:41 Päivitetty22.4.202518:00 Hallituksen valmistelema kasvupaketti voi saada kylkeensä myös kansankapitalismin vahvistusruiskeen. Kauppalehden tietojen mukaan hallituksen pöydällä on ehdotus osakesäästötilin laventamisesta suorista osakesijoituksista rahastoihin. Lähde
Alue- ja kuntavaalit ovat takanapäin. Jyväskylässäkin saatiin hyvä määrä yrittäjiä luottamushenkilöpaikkoihin. Jyväskylän Yrittäjät on poliittisesti sitoutumaton, mutta valtuutetut yrittäjät ovat tärkeä sidosryhmä, kun vaikutamme alue-
#IranMediates #PakistanIndiaTalks #IranPeaceOffer #PakistanIndiaRelations #DiplomaticSolutions #MediationRole #IranPolitics #PeaceInitiative #PakistanNews #IndiaPakistanConflict #GlobalDiplomacy #InternationalPeace #MediationEfforts #PakistanIndiaPeace #IranPakistanRelations #geonews #PakistanNews #breakingnews #headlines #latestnews #Geotodaynews #todaynews #todayheadlinenews #geonewsheadlines Geo
Länsi-Savon kyselyssä useampi vastaaja oli sitä mieltä, että seksi on lasten myötä vähentynyt, mutta ei huonontunut. Tämä juttu on vapaasti luettavissa. Haluamme tarjota kaikille kiinnostuneille
[] Tämä tiedetään nyt Rauhankadun murhasta – Epäilty piinasi iäkästä äitiään vuosien ajan, murha saattoi olla kosto tuomiosta | Paikalliset | Hämeen Sanomat { if
Raipea ja SaiPaa ylistetään monilla eri sanamuodoilla Lappeenrannassa. SaiPan päävalmentaja Raimo Helminen on kerännyt ylistyssanoja Lappeenrannassa koko kauden ajan. Vauhti on vain kiihtynyt SaiPan porskuttaessa