Arshad Nadeem otti keihäsfinaalissa tyrmäysvoiton
Keihäänheitosta tuli Pariisin olympialaisissa pakistanilaisen Arshad Nadeemin ylivoimainen näytös. Lähde
Valtamedian uutisia
Keihäänheitosta tuli Pariisin olympialaisissa pakistanilaisen Arshad Nadeemin ylivoimainen näytös. Lähde
Suomi on edelleen korkean luottamuksen maa, mutta luottamus hallintoon on heikentynyt hieman. Asia käy ilmi taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD:n kansainvälisestä vertailusta. Suomalaisten luottamus
Kesätyöt antavat nuorille arvokasta kokemusta, ja tänä kesänä toista kertaa sellaista kerryttää Ilmari Salmela. Hän toimii Hollolan keskiaikaisessa kivikirkossa kesäoppaana. – Kerron kirkon historiasta ja näistä
Näyttelykalenteriin on koottu makupaloja Lohjalta, Karjalohjalta, Sammatista, Vihdistä, Karkkilasta ja Tammisaaresta. Lähde
Yhdysvaltain asiantuntija ja SDP:n kansanedustaja Jani Kokko kertoo STT:lle, että tilaisuuden turvatoimet menivät totaalisesti pieleen. Kuva: Rebecca Droke / AFP / Lehtikuva Yhdysvaltain entisen presidentin
Paikoin sato on hyvä, ja esimerkiksi Hollolan Kukonkoivussa kymmenen litran ämpärin on tiettävästi kerännyt varttitunnissa täyteen. Lähde
Vantaan vankilan matkasellissä tapahtui viime tammikuussa julma henkirikos, jonka uhriksi joutunutta 21-vuotiasta Nicoa kidutettiin ensin useiden päivien ajan ja lopulta hänet tukehdutettiin hengiltä. Nico oli
Tunnetko karkauspäivänä syntyneitä? Markku Pakkanen Pöytyän Kyröstä on yksi noin 130 suomalaisesta, jotka viettävät tänä karkauspäivänä 20- ja 80-vuotissyntymäpäiviään. Ylipäätään tänä vuonna Tilastokeskuksen mukaan 3
Lähestyvän syksyn myötä Apple on paljastamassa uuden iPhone-sukupolven rinnalla päivitetyn käyttöjärjestelmänsä. IOS 18-, iPadOS 18- ja macOS Sequoia ovat jo beetatestaajien näpisteltävänä, ja pinnan alta
Heidi Silvan (s. 1972) on oululainen filosofian maisteri ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kuva: Jarmo Kontiainen Nuortenromaani Heidi Silvan: Kuinka särkeä sydän? Myllylahti, 2024. 172