Näkökulma Jukka Nurmilaakso | Missä Länsirata luuraa? Moni kuuma peruna päättäjien hyppysiin vasta vaalien jälkeen
Lohjan kaupunginhallituksen on määrä kokoontua vielä 7. huhtikuuta, mutta kokous voi tietyistä syistä lykkääntyä viikolla. Lähde
Valtamedian uutisia
Lohjan kaupunginhallituksen on määrä kokoontua vielä 7. huhtikuuta, mutta kokous voi tietyistä syistä lykkääntyä viikolla. Lähde
Avain Yhtiöt rakennuttaa 7-kerroksisia vuokrataloja. Lähde
Epäilty tekijä on saatu kiinni. Lähde
Eilen20:00 Yrityksiä kurittavissa konkursseissa myös ennakkoon maksaneet asiakkaat voivat jäädä tyhjän päälle. Alkuviikosta konkurssiuutiset saivat jatkoa, kun Manna & Co Oy ja samaan yritysryhmään kuuluva
Keravan Yrittäjät ry:n lausunto, lausuntopyynnön diaarinumero: VN/4099/2024Lausuttu 11.3.2025 Keravan Yrittäjät tukevat hankintalakiin esitettyjä uudistuksia, koska ne parantavat kilpailua ja tuottavat lisäarvoa niin kunnille kuin yrityksillekin.
54-vuotias mies sieppasi 9-vuotiaan pojan perjantaiaamuna 22. huhtikuuta Helsingin Kulosaaressa, kun poika oli matkalla kouluun. Epäilty uhkasi poikaa aseella ja pakotti hänet autoonsa. Katso Rikospaikan
Etelä-Suomen ja länsirannikon maanteillä aletaan siirtyä kesää kohti. Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset poistetaan porrastetusti keskiviikosta 2. huhtikuuta alkaen. Ensimmäisenä kesänopeudet tulevat voimaan Varsinais-Suomen, Pirkanmaan,
Kuopiolaisvalmentaja Jukka Hakkaraisen tallin huippulahjakkuus Massimo Hoist osoitti Porin Kultaloimessa lauantaina menneensä talven aikana jälleen su… Lähde
Jo toista miljoonaa suomalaista on ehtinyt äänestää tämän kevään yhtäaikaisissa alue- ja kuntavaaleissa. Lähde