Lauantaina Hyvä Fiilis! -messut Lohjalla, showkuoro Karjaalla ja lättähattujuna Siuntiossa
Sunnuntaina perhetemppuilut Tennarissa ja ikivihreitä säveliä Yhteisvastuun hyväksi kahvikonsertissa. Lähde
Valtamedian uutisia
Sunnuntaina perhetemppuilut Tennarissa ja ikivihreitä säveliä Yhteisvastuun hyväksi kahvikonsertissa. Lähde
Orimattilalainen Satu Mäkelä-Nummela sijoittui maanantaina kansainvälisessä haulikkolajien Kypros GP -kilpailussa naisten trapissa toiseksi. Lähde
Tänään20:24 Terveysyhtiö Mehiläinen julkisti tiistaina suuret yrityskaupat, joilla se hankkii vahvan jalansijan Romanian ja Serbian markkinoilta. Kyse on uusista toimintamaista ja jälleen uudesta askeleesta terveyspalvelujen
Tankkialusten huuhteluvesien mukana mereen päätyy merkittäviä määriä syöpävaarallisia ja ympäristölle haitallisia aineita – laillisesti. Lähde
Pääministeri Anthony Albanesen suosio on laskenut, ja työväenpuolueen valta-asema on uhattuna. Lähde
Kestiherkun yrittäjän Pentti Sunellin ura alkoi kauan sitten teurastamosta ja loppuu heti, kun hän löytää seuraajan rakkaalle elämäntyölleen. Jos olet koskaan syönyt tamperelaisella grillillä peremeciä,
[] Hämeenlinnan kaupunginjohtaja: Patrian ilmoitusta tehtaan jättilaajennuksesta edelsi pitkään kulisseissa tehty aktiivinen työ | Paikalliset | Hämeen Sanomat { if (!Hyphenopoly.hyphenators) { return } Hyphenopoly.hyphenators[”HTML”].then((hyphenator)
Kuopion Saarijärvellä Kullervonkadulla toimiva K-Market Saariaitta menee kiinni kevään aikana ja sen tilalle rakennetaan uusi K-Market, kertoo Kesko. Lähde
Poliisi epäilee kahta yritystä laajasta lahjonnasta ympäri Suomea. Yritysten epäillään käyttäneen laittomiin lahjoihin yli kaksi miljoonaa euroa. Lahjonnasta epäillyt yritykset ovat myyneet teollisuuskemikaaleja ja siivousaineita.