Kolme Liettuassa kadonnutta yhdysvaltalaissotilasta löydetty kuolleina
Liettuassa harjoituksissa kadonneista neljästä yhdysvaltalaissotilaasta kolme on löydetty kuolleina, Yhdysvaltojen asevoimat kertoo tiedotteessaan. Lähde
Valtamedian uutisia
Liettuassa harjoituksissa kadonneista neljästä yhdysvaltalaissotilaasta kolme on löydetty kuolleina, Yhdysvaltojen asevoimat kertoo tiedotteessaan. Lähde
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen tekemät heikennykset sosiaaliturvaan ovat iskeneet varsin kovaa pienimpiä sosiaalitukia saavien talouksiin. Jos käytettävissä olevat tulot eivät ole olleet aiemminkaan kaksiset,
Koko Seutu4-lehtien ilmestymisalue on toistaiseksi harvan susikannan aluetta, mutta susihavaintoja ilmoitetaan kuitenkin säännöllisesti. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan levikkialueellamme ei ole vakiintunutta susireviiriä, eli susiparia tai laumaa,
Ounasjoen itäpuolentiellä Rovaniemen ja Kittilän välillä tapahtui liikenneonnettomuus torstaiaamuna. Lapin pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli kahden henkilöauton yhteentörmäys Patokosken kohdalla. Onnettomuudessa oli kolme osallista, jotka kuljetettiin
Lohjan Taideyhdistyksen kevätnäyttelyn teemana on Ihana valo. Näyttely tuo katsojalle ennen kaikkea iloa. Lähde
Fazer Leipomoiden toimitusjohtaja pitää ilmoitettua lakkoaikaa kohtuuttomana. Lähde
2.4.202520:00 Donald Trumpin paluu valtaan on lyhyessä ajassa muokannut Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa tavoilla, jotka ovat ylittäneet synkimmätkin riskiarviot. Siltä osin kuin Trump ei
Markkinaoikeus saa nyt pohtia, miten paikallis- ja palveluliikenteen ja koulukuljetusten kilpailutus hoidettiin Loviisassa. Lähde
Lähteen mukaan äärijärjestö Hamas on valmis vastaamaan positiivisesti ehdotuksiin, jotka pysäyttävät taistelut. Lähde
Haluatko olla mukana tukemassa oululaista yrittäjyyttä ja tuoda paikalliset yritykset entistä näkyvämmin esille? Oulun Yrittäjät ry. etsii nyt luovaa ja osaavaa kumppania toteuttamaan Tuttu Yrittäjä